Lastuilua Vanhojen virheiden välttäminen lisää uusien mahdollisuuksia

Vihreiden alamäki alkoi?

Itävallan liittopäivävaaleissa oli eräs mielenkiintoinen piirre, joka on jäänyt suomalaisissa uutisissa varsin vähälle huomiolle. Vihreät katosivat Itävallan parlamentista.

Yhdessä maassa tapahtuneen takaiskun voisi selittää paikallisilla tekijöilläkin, kuten sillä, että Vihreistä lohjennut Lista Pilz keräsi ääniä ehkä jopa äänikynnyksen yli.  Hajoaminen syö ääniä helpostikin, koska puolueen suuruus antaa sille tiettyä uskottavuutta. Vaan kun Vihreille tuli takkiin myös Ala-Saksissa, niin kyllä tässä voi ainakin toivoa käännettä parempaan Euroopassa.

Esimerkiksi Vihreiden ilmastopolitiikan voinee tiivistää siihen, että vastustamalla ydinvoimaa ja kannattamalla sattumaenergiaa on saatu lisättyä ihmisille erittäin vahingollisen kivihiilen käyttöä tai ainakin hidastettua sen poistumista markkinoilta. Kulutuksesta lasketut hiilipäästöt on saatu kasvamaan silläkin, että päiväntasaajan suunnalta on tuotettu ympäristöä kuluttavia maahanmuuttajia napapiirille asti. Täytyykin ihmetellä, että mistä ne äänestäjät ovat tämmöiselle epäloogisuudelle löytyneet?

Vihreiden vakiopuolustus ihmis- ja ympäristövahingolliselle politiikalleen on se, etteivät he pienenä puolueena ole yksin saaneet kaikkea vahinkoa aikaan. Näinhän se tietenkin onkin, mutta kun Vihreiden aatteilla on ollut riittävän suuri kannatus, ovat muut puolueet pyrkineet omimaan vihreyttä. Tämähän on vakiokuvio politiikassa, että aatteita varastetaan. Liberaaleille ei tästä syystä ole oikein jäänyt elintilaa ja juuri Itävallassakin keskustaoikeisto omi maahanmuuttokriittisyyden ja meni sillä voittoon.

Nyt sitten voidaan ainakin toivoa, että järkevä  ja ihmiset etusijalle asettava ympäristöpolitiikkaa saa enemmän sijaa vihreän haihattelun väistyessä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ei se vihreiden katoaminen vielä aivan varmaa ole kun kirjeäänistä on vielä paljon laskematta, joskin melko todennäköistä.

http://www.wienerzeitung.at/nachrichten/wahlen/nat...

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Niin, ei varma kato, mutta varma alamäki Itävallassa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Johan tuota vihreiden alamäkeä on pohdittu Suomen vihreissä.

https://www.vihrealanka.fi/uutiset-ulkomaat/euroop...

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #3

Kiitos linkistä. Sehän osoittaa, etten ole ainoa, joka huomasi tämän suuntauksen. Vaikka sinänsä tervettä, että puoluelehdessä pohdiskellaan alamäkeä, niin en huomannut, että epäloogisuuksiin olisi puututtu.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Vaikka vihreät tosiaan ovat Euroopan tasolla menneet monissa paikoissa kannatuksessa alas, Suomessa he toistaiseksi ovat nousussa (tai ainakin näyttää tapahtuneen askel uudelle tasolle). Minä ainakin suhtaudun heihin varsin suopeasti. Ydinvoimaan suhtautumista he voisivat järkevöittää, vähentää Venäjä-fobioitaan (saattaa tosin olla vain teatteria) ja lopettaa maanviljelijävihamielisyytensä ja ylemmyydentunteensa maalla asuvia kohtaan. Mutta noin muuten ihan hyviä peruslähtökohtia ja osa edustajista ja kannattajista ihan älykkäitäkin.

Poltiikka on osin aaltoliikettä eikä ole mitään perustetta sille, että koko Eurooppa kulkisi samassa vaiheessa. FPD ehti Saksassa putoamaan valtiopäiviltä mutta palasi taas sinne.

En tiedä, kykenisikö joku tekemään järkevän analyysin vaikkapa sosialidemokraattien ja vihreiden kannatuksen kehityksestä eri maissa. Siinä on varmaan monta sellaista tekijää, jotka eivät ole välttämättä ilmeisiä. Vihreäthän esimerkiksi taitavat olla vahvimmillaan tällä hetkellä maissa, jotka ovat pitäneet parhaiten huolta ympäristöarvoista. Vaikka heillä ei juurikaan ole osaa eikä arpaa ydinvoiman tai vesivoiman runsaaseen osuuteen energiantuotannossa.

Perinteinen eurooppalainen valtapuolue sosialidemokraatit on myös pahoissa vaikeuksissa ympäri Euroopan. Valoisimmalta heidän näkymänsä taitavat näyttää Britanniassa, jossa heidän ei ole tarvinnut osallistua hallitukseen sitten Tony Blairin. Joten brexitiä ei voi laittaa heidän syykseen (jos ei ansiokseenkaan). Ruotsissa tuli vallan kannalta onnenkantamoinen, kun SD tuli vaa'ankieleksi. Mutta muuten monessa paikassa ollaan lähellä syöksykierrettä, ellei siihen ole jouduttu (kuten Hollannissa).

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ehkä Suomi on seuraamassa viiveellä Keski-Eurooppaa? Juuri Keski-Eurooppa on mielestäni Vihreiden kannalta olennainen alue. Sieltähän ne tulee Suomeenkin monet täysin käyttökelvottomat vihreät ideat, kuten nollaenergiatalot. Siis käyttökelvottomat täällä, vaikka ehkä toimivat siellä.
Esimerkiksi Ruotsin Vihreiden alamäki ei ole mielestäni niinkään olennainen, vaikka naapurissa ovatkin. Jos ja kun käärmeen pää on litistetty, muut osat kuolevat sitten pois ihan omalla painollaan.

"Perinteinen eurooppalainen valtapuolue sosialidemokraatit on myös pahoissa vaikeuksissa..."
Keskimäärin pidän sos.demeja demokraattista vakautta luovana tekijänä, joita ei totalitarismeissa paljoa näy. Nyt vaan on kaiketi entiset tavoitteet liki saavutettu ja uusien haku hakusessaan.
Sanotaan nyt tähän vielä sekin, etten pidä populismia pitkäkestoisena aatteena, mutta toivon sen kautta tulevan korjausta muiden puolueiden toimintaan. Itävallassa lienee tästä ensimmäinen selkeä esimerkki.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Sen verran katsoin vanhoja tuloksia, että vaikkapa Saksan vihreät ovat olleet noin parikymmentä vuotta suunnilleen 10% puolue. Ei pudotus siitä nytkään kovin suuri ollut.

Joten en nyt vielä tekisi johtopäätöksiä puoleen kuin toiseenkaan. Siksipä minua huvittavat yleensä aina nämä tunnepitoiset reaktiot. Itävallan vihreät (ja miksei suomalaisetkin) joutuivat nyt taivaan iloista (liittopresidentti) suoraan helvetin tuskiin (putoaminen liittopäiviltä). Eivätkä Halla-aho ja Huhtasaarikaan saaneet yhtään ääntä perussuomalaisten laariin.

Ehkäpä juuri tuo miellyttää Sipilässä. Hän ei paukutellut henkseleitä edes silloin, kun gallupit olivat yli 25%:ssa.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Itävalta päätti kansanäänestyksessä 5.11.1978 torpata valmiiksirakennetun ydinvoimalan käyttöönoton.Samalla sinetöitiin ydinvoiman tulevaisuus maassa.Kukaan ei vielä silloin puhunut vihreistä yhtään mitään.Sveitsi kielsi ydinvoiman lisärakentamisen kansanäänestyksessä viime keväänä.Jos oikein muistan,niin vihreiden kannatus Sveitsissä on aika vaatimaton.Saksaa puhuva Eurooppa on vain toista maata.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Pelkoperustaista ydinvoimavastaisuutta on esiintynyt Vihreän puolueen ulkopuolellakin.

Käyttäjän tapiosimonen kuva
Tapio Simonen

HALLITUSREALISMIA: VIHREIDEN UHO SAADA PÄÄMINISTERIN SALKKU KATOAMASSA, TOUKO AALTO LASKETTELEE ALAS ”AALLONHARJALTA”.

Vihreät aloittivat puheet pääministeripuolueen paikasta hyvissä ajoin jo Ville Niinistön puheenjohtajakaudella. Kesäkuussa valittu puheenjohtaja Touko Aalto on toistanut, että suurimman puoleen asema on vihreiden tavoite ”tulevana vuosikymmenenä”. Vihreiden nopea kannatuskasvu näyttää nyt taittuneen. Viime kannatusmittauksessa kasvua kertyi enää 0,2 prosenttiyksikköä ja nyt kannatus tippui 1,2 prosenttiyksiköllä. MYÖS

https://yle.fi/uutiset/3-9865602

Hallitukselle galluptulos tietää jännitteitä. Kokoomus on selkeästi suosituin puolue 21,7 prosentin kannatuksella, joka on hieman noussut edellisestä mittauksesta. Pääministeripuolue keskustan kannatus puolestaan laski taas aavistuksen ja se on nyt neljänneksi suosituin puolue 15,8 prosentin kannatuksella. Keskustan kannatus on heikoimmissa lukemissa sitten [Juha] Sipilän kauden alun ja ollaan palattu siihen, mistä lähdettiin liikkeelle, sanoo Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen Ylelle. Hallitusryhmä Sinisten kannatus on samaa luokkaa kuin eduskunnan ulkopuolisella Piraattipuolueella, eli noin 1,5 prosenttia. Perussuomalaisten kannatus puolestaan oli hiipunut aavistuksen ja oli nyt 9,9 prosenttia.

KEPULLA OTTAA NYT OHRALEIPÄ

Kepun ongelma on massiivinen, kun sen kannatuslukuja vertaa hallituskumppani kokoomukseen. Kokoomus menee menojaan (21,7 %), eikä ero kepuun (15,8 %) selity enää millään virhemarginaaleilla.
Se tietää ongelmia. Pahoja ongelmia.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005395875.html

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/231929-ylen-gallu...

http://sirpaabdallah.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2439...

ITÄVALLASSA TOTEUTUI KANSAN TAHTO

https://www.tapionajatukset.com/27613

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kyllä kait se nyt jo on varmaa, että Vihreät jäivät nollille:
https://wahl17.bmi.gv.at/

Mitäpä sitä sisäministeriö väliaikasituloksia julkaisisi?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Varmaan joku miettii, olisiko sittenkin kannattanut yrittää löytää ratkaisu, joka olisi estänyt puolueen jakaantumisen...

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Miettii varmaan. Pilz näkyy päässeen läpi.
Ja edelliseen kommenttiin sen verran täydennystä, että kyllä ne taitavat siltikin vielä olla "väliaikaistuloksia", mutta vihreiden nousu hyvinkin epätodennäköistä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #13

Täällä on tähän astinen tulos: torstaina lasketaan enää 37 000 ääntä ja vihreillä 3,8, joten tuskin on enää mahdollisuuksia.

http://www.wienerzeitung.at/

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Siinä näyttäisi Salzburg ja jotain vaalikortteja, vai mitä ne ovat, olevan vain osaksi laskettuina. Mutta siltä näyttää että vihreät putoaisi.

Täällä oli vielä klo 20:09 ennusteita.

http://www.wienerzeitung.at/nachrichten/wahlen/nat...

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Kyllä suomalaisetkin pian herää siihen mitä tuhoa vihreät saa aikaan..

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset