Lastuilua Vanhojen virheiden välttäminen lisää uusien mahdollisuuksia

Estyykö monilta äänestäminen tunnistautumissääntöjen vuoksi?

  • Estyykö monilta äänestäminen tunnistautumissääntöjen vuoksi?

Suomi24-keskustelupalstalla on esitetty huoli, ettei vuonna 2019 voikaa äänestää, jos ei ole kuin ajokortti tunnistautumista varten. Kyseinen palsta ei ehkä ole luotettavin tietolähde, mutta kaipa tuo huolilähteeksi kelpaa?

Kahlasin melkoisen määrän tekstiä ja sivuja, enkä löytänyt yhtään varmaa tietoa tästä asiasta. Esimerkiksi Vantaan Sanomat kertoo, että ajokortti käy edelleen monessa paikassa, mutta juuri äänestyspaikkaa ei mainita. Viranomaisten vaaliohjeistuksista kunnille en löytänyt mainintaa äänestäjien tunnistamisesta.

Tässä voisi pahimmassa tapauksessa käydä niin, että viranomaistiedotus tulisi "hyvissä ajoin" ensi vuoden puolella. Jos silloin kerrottaisiin, ettei ajokortti riitä, niin olisi iso joukko kansalaisia, joilla olisi vaikeuksia hankkia ajoissa kelvollinen henkilökortti vaalipäivään mennessä. Suomi24:ssä tuodaan esille myös se, että maksullinen henkilökortti on köyhille turhan kallis.

Esimerkiksi olen ottanut kuvaan oman passini, joka ei kelpaa enää äänestysaikaan tunnistautumiseen. Tässä samassa tilanteessa oleviakin on varmaan  kymmenin tuhansin.

Olisiko tästä myös juttuvinkiksi Uudelle Suomelle? Tai mikseipä joku minua viisaampi kommentoija pystyne tarjoamaan huolettoman joulun kaikille lukijoilleni?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Eipä muuten mullakaan ole kuin ajokortti, kun passini meni pari kuukautta sitten vanhaksi. Eikä ole tarkoitusta lähiaikoina hankkiakaan. Joku toimittaja kipin kapin kysymään asiasta!

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Onhan tuo henkilökortin hankkiminen ylivoimasista monille.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Sehän on tuntunut ajokortillisista tai passin haltijoista aika turhalta tähän asti. Sitten ihmisiä on eri tilanteissa, mutta äänioikeus pitäisi sentään olla kaikilla.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Kaikki eivät seuraa uutisia päivittäin ja monelle uudet käytännöt saattaisivat tulla yllätyksenä äänestyspaikalla. Toisekseen henkilökortti ei ole ilmainen, ja tässä maassa asuu paljon ihmisiä joille muutaman kympin investointi on iso asia.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Tottakai rahastukseen pitää suhtautua aina positiivisesti.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kukahan tuon päätöksen tekee?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Pitää kyllä itsekin hommata henkilökortti, mutta ei se kaikille kylän mummoille ja papoille ole ihan helppo homma.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Nythän on niin, että olen pitänyt USA:n demokratiaa jotenkin kyseenalaisena, kun siellä on usein vaaleissa matalahkot äänestysprosentit ja olettaisin, että niihin vaadittu etukäteisrekisteröityminen vielä on lisävaivana.
En usko mitään salaliittoa tässäkään olevan Suomessa, vaan juurihan Trafi osoitti, ettei viranomainen saa olla oma-aloitteinen, tai ettei siitä ainkaan hyvää seuraa. Jos signaalia ei ole tullut oikeasta lähteestä (hallitukselta?), ei vaaliviranomaiset oma-aloitteisesti ala kansaa valistamaan tai huolia vähentämään.

Mielikuvitusta hoputtaen laukalle tästä saa kyllä sellaisenkin skenaarion, ettei USA:n demokratiaa sitten enää voi moittia.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Vaalit sivustolla lukee "Äänestäjän on selvitettävä henkilöllisyytensä äänestyspaikalla. Siksi hänen tulee ehdottomasti ottaa mukaansa kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi sirullinen henkilökortti, ajokortti tai passi."

Joten kaiketi ajokortti kelpaa? https://vaalit.fi/aanestaminen-vaalipaivana
Myös eduskunnan sivuilla viitataan lisätietojen saamiseen vaalit.fi sivustolle.

Vahvaan tunnistautumiseen ei 2019 alusta lukien kelpaa ajokortti.

Lisäänpä tarkennusta Väestörekisterikeskuksen sivulta "Lakimuutos koskee vain vahvan sähköisen tunnistamisvälineen hakemista. Ajokortti voidaan siis jatkossakin hyväksyä iän tai henkilöllisyyden todistamiseen monissa erilaisissa asiointitilanteissa."

https://vrk.fi/artikkeli/-/asset_publisher/jatkoss...

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Huoleton joulu on ovella! Kiitoksia!
Ettei tuo sivusto löytynyt haullani, johtunee siitä, että sivulta puuttuu vuosiluku 2019, jota haussani käytin.
Mitä taas tulee tuohon Vantaan sanomissakin olleeseen sanontaan "monissa erilaisissa asiointitilanteissa", siitähän ei käy ilmi, että missä käy ja missä ei käy. Tämä toki jättää äänestyksen rauhaan: "Lakimuutos koskee vain vahvan sähköisen tunnistamisvälineen hakemista."

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Äänestystä varten on saanut aina haettua ilmaiseksi henkilöllisyystodistuksen poliisilta.

Eikä se ajokorttikaan mene epäkelvoksi ensivuonna.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Äänestystä varten on saanut aina haettua ilmaiseksi henkilöllisyystodistuksen poliisilta."

Onko tuosta varma tieto ja jos on niin se pitäisi saada tiedotettua vähävaraisille. Kuva kai kuitenkin maksaa?

Käyttäjän uninenmies kuva
Tuomo Niemelä

Pienellä paikkakunnalla vaalilautakunta voi halutessaan hyväksyä äänen ilman kuvia tai todistustakin. He ovat vastuussa äänen oikeellisuudesta. Tai jos vaikka helsingissä Jan Vapaavuori astelisi äänestämään vanhentuneella asiakirjalla, ei ole syytä miksei häntä pystyttäisi tunnistamaan luotettavasti.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Äitini Ahvenanmaassa pitää passia kotona ja hän on hommannut digihenkilöllisyyskortin, koska ajokortti ei kelpaa 2019. Kortti maksoi 50€.

Käyttäjän teppoovaskainen kuva
Teppo Ovaskainen

Hmm, hyvä kysymys, Risto.

Ainakin Viestintävirasto kertoo tiedotteessaan ("Passi tai henkilökortti mukaan pankkitunnusta tai mobiilivarmennetta haettaessa"), että:

"Muutoksella ei ole muutoin vaikutusta ajokortin käytettävyyteen, ja ajokortti käy jatkossakin tuttuun tapaan niin iän kuin henkilöllisyyden todistamisessa monessa arjen asioimistilanteessa".

https://www.viestintavirasto.fi/viestintavirasto/a...

Ainakin tuo on mielestäni ymmärrettävissä niin, että ajokortin osalta muutoksia tulee vain silloin, kun hakee uutta vahvaa sähköistä tunnistusvälinettä pankista tai teleyrityksen myymälästä. Mutta tsekataan asia.

Teppo / US

edit. Jaa, tuollahan tuo oli kirjoitettu jo edellä pääosin.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Tässähän oli esimerkki tietotulvassa elämisestä. Kun ajokortti oli mainittu epäkelpona samassa yhteydessä kuin tunnistautuminen, virheellinen käsitys oli mahdollinen. Pahin vaihtoehto ei tälläkään kertaa toteudu.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Teppo, asiasta kannattaa kuitenkin tehdä Uuteen Suomeen uutinen väärinymmärtämisten välttämiseksi!

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Miksi sitten äitini hommasi, jos siellä Ahvenanmaalla sanoivat, ettei ajokortti kelpaa?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ei voi kuin veikkailla:
1) Ahvenanmaalla on eri säännöt
tai
2) Myös Ahvenanmaalla on ollut vääriä käsityksiä ajokortin kelvottomuuden laajuudesta.
Passin olisi luullut riittävän?

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kun ajokortti ei kelpaa tunnistukseen, miksi kannan sitä mukanani autoillessani??

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ajokortti kertoo sen kuitenkin, että sinulla on ajo-oikeus.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Mutta ei kerro, että minä olen minä jolla on ajo-oikeus.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren Vastaus kommenttiin #23

Jos se ei vaadi vahvaa tunnistautumista?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kun nyt tämä vaalitunnistautuminen on ainakin manner-Suomen osalta selvinnyt, niin tähän voinee heittää vielä yhden ajokorttiin ja uuteen sirulliseen henkilökorttiin liittyvän ihmettelyn. Kun molemmat ovat viranomaisten myöntämiä kortteja, niin miksei henkilökorttia ole suunniteltu laajennettavaksi siten, että siihen voisi lisätä mm. ajokorttiluokkaominaisuuksia päivittämällä? Minulle sopisi myös kirjainkaupan pistekorttiominaisuudet siihen samalle kortille, mutta tässä voi olla jotain rajaa viranomaisten ja yritysten välillä.
Ajokorttiväärentäjien mahdollisuuksia vähentäisi se, että henkilöllisyyttä ja ajo-oikeutta tarkistettaessa luettaisiin myös viranomaisrekisterin tiedot. Kortinväärentäjä ei kovinkaan helposti saane tietoja rekisteriin?

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Kallista muovia tua piskuinen henkilökortti, maksaa ilmeisesti jo peräti 58 €. Ajokortti toistaiseksi kelvannu vähän siellä sun täällä, korvaa kelakortinkin, apteekissa.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Laita Risto puheenvuorosi sähköpostina pääministerille. Tai vaikka koko hallituksen sakille!

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Ei poliisilaitokselle nykyään noin vain mennä. Jos haluaa varmasti "palvelua" niin pitää varata aika.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jokaisen pitäisi ottaa oma äänestyskorttinsa mukaan ja saada äänestää pelkästään sillä. Jos joku on huolissaan siitä, että toinen voi sen pihistää, niin yhtä huolissaan voi olla henkkarinkin pihistämisestä. Monihan haikailee nykyään jopa nettiäänestysmahdollisuudesta. Kuinkas silloin käy henkkaritodistamisen. Kotona voi kuka tahansa käyttää toisen pankkitunnuksia t.m.s.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

" Kotona voi kuka tahansa käyttää toisen pankkitunnuksia t.m.s."
No ei meidän kotona voi koska käyttäjätunnuksia ja salasanoja ei ole missään kirjoitettuna, ne on vain omassa päässä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

No sittenhän ei ole mitään potentiaalista ongelmaa, koska teillä ...

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen Vastaus kommenttiin #31

Jos sun tilille pääsee kuka tahansa niin teet siitä oletuksen että kaikkien tilille pääsee?

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Tunnistautumiset on kyllä tärkeä mutta hankala asia. Ajokorttiahan minulla ei koskaan ole - eikä tule. Mutta passin kanssa on kyllä tullut hörhellettyä.

Esimerkiksi aikaisemmin passit sai kestämään 10 vuotta. Ja hankin sellaisen kakarana. Se oli sitten ei- vielä rauennut, mutta vanhemmasta päästä niin en alkossa saanut juomista koska eivät uskoneet että olen minä. Olin vähän että jos passisi ei kelpaa niin millä todistat että olet juuri se passin tyyppi?????

Toinen oli viime vuonna kun meni henkilökortti vanhaksi. Minulle tuli paketti ja huomasivat että tunniste oli vanha. Puolisoni sai hakea paketin joka oli suunnattu minulle. Kenen tahansa voimassaoleva passi kelpasi itse asiassa lain mukaan paremmin kuin se minun oma vanhaksi mennyt passi joka sentään kuvasi täsmälleen saman nimistä tyyppiä kuin se paketin saaja. (On kuva lisäksi tosi näköinen siinä kortissa. Vähän tyhmä kuva.)

Käyttäjän vinettoa kuva
Juhani Penttinen

Ajokortti ilmaisee ensisijaisesti että henkilöllä on ajo-oikeus. Mutta kyllähän se henkilöllisyystodistuksesta käy.

Passi ja henkilökortti ilmaisevat henkilön kansallisuuden ja siksi ne ovat tärkeitä jopa Tallinnan matkalla.

Äänestyspaikalla ollaan kai lähinnä kiinnostuneita henkilöllisyydestä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Vuonna 2012 on uutisoitu äänestyksessä henkilöllisyyden toteamisesta ilman kuvallista henkilökorttia, ajokorttia tai passia näin (Ylen kirjoitus);

" Siinä tapauksessa, että ei omista ollenkaan kuvallista henkilöllisyyden osoittavaa asiakirjaa, voi äänestystapahtumaan ottaa mukaan esimerkiksi lähisukulaisen, joka todistaa henkilökortittoman henkilöllisyyden. Henkilöllisyyttä todistavalla on itsellään oltava kuvallinen henkilökortti.

- Poliisilaitos myöntää vaalitarkoitukseen väliaikaisia henkilökortteja. Korttia varten on hankittava valokuva. Kortin saa poliisilaitokselta välittömästi. Kyseinen kortti ei käy matkustusasiakirjana."
https://yle.fi/uutiset/3-5062030

Muistelen, että viime vaaleissa myös uutisoitiin poliisilta saatavan vaalitarkoitusta varten väliaikaisen henkilökortin ja muistini mukaan ilmaiseksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset