Lastuilua Vanhojen virheiden välttäminen lisää uusien mahdollisuuksia

WWF:n kananmunasuositus hämmentää

Ympäristöjärjestö WWF on julkaissut tiukan ravintosuosituksen, Uusi Suomi uutisoi. Silmiini pisti hyvin alhainen kananmunien käyttösuositus, kuusi munaa kuukaudessa. Lähteeksi mainitusta EAT-Lancetista en löytänyt tälle tieteellisiä perusteluita. Epäilyksiä herää, että olisiko ikivanha ja harhaiseksi osoitettu ravintotieteellinen väite kananmunien kolesterolin haitallisuudesta vaikuttamassa. Itse kananmunien tuotantohan on vähän CO2-päästöjä tuottavaa, vähemmän kuin esimerkiksi broilerinlihan tuotanto. Jälkimmäistä WWF suosittelee moninkertaisia määriä syötäväksi kananmunaan verrattuna.

WWF:ltä löytyy vanha pelotteluartikkeli kananmunien sisältämistä myrkyistä. Sekin saattaa olla suosituksen taustalla. Toivoisin kuitenkin jonkun löytävän vielä paremman selityksen tälle oudolle suositukselle.

Itse syön yleensä vähemmän kuin kuusi munaa päivässä. En usko, että munaton elämä olisi pitempi, vaan että se ainoastaan tuntuisi pitemmältä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

25Suosittele

25 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (83 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Jotenkin tyypillistä ajatella että WWF olisi tässäkään asiassa minkäänlainen auktoriteetti.

Joka tapauksessa suositus merkitsisi broilerinlihan tehotuotannon moninkertaistamista nykyisestä jos suositus toteutettaisiin kotimaisin voimin. Broilerinlihan ja munien suhde suosituksessa tarkoittaisi myös että kanat tehokasvatetaan ja tapetaan mahdollisimman nuorina ennen munivaisiän saavuttamista eli alle 20-viikkoisina.

Tokihan eläimet yleensä maistuvat paremmilta kun ovat vielä lapsia. Karitsa, vasikka tai kevätkananpoika voittaa vanhempansa maussa ja mureudessa milloin tahansa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Selitys on siinä, että suositus koskee vain suomalaisia:

"... ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii pikaisia muutoksia suomalaisten ruokavalintoihin”, WWF toteaa."

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Eiköhän tuo ole melko suoraviivainen kertolasku. Suosituksen 13g/pv on 390g/kk. Siitä on helppo laskea, että 6-7 munaa olisi silloin suositeltava kuukausiannos. WWF tuskin on tehnyt mitään omaa tutkimusta tai laskelmaa aiheesta. Itse syön tusinan verran munia viikossa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Suositukset vastausyrityksestä. Kyse on kuitenkin eri proteiinilähteiden suhteesta, eritoten broilerin ja kananmunien suhteesta. Mistä tuo 13 g/pv kananmunille tulee?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #19

Kunhan pudottaa tuon lisätyn sokerin kymmenesosaan, niin sitten voikin jo siirtyä kananmunien osalta omaan nykykäytäntööni.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Nytten itse suosittelijakin näyttäisi epäröivän kannanmuninen kohdalla:
https://yle.fi/uutiset/3-10705825

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Mutta sellainen oli EAT-Lancetissa ja siihen luotan."

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Tähän tämä tutkimusmatka taitaa tyssätä. Kukaan ei ole päässyt vielä tuon pitemmälle.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Kananmuna on hämmästyttävän edullinen eläinproteiinin lähde, lisäksi se on hyvää ja todella helppo valmistaa, se käy keitettynä tai paistettuna ja se sopii lisäaineeksi erilaisiin ruokiin ja leivonnaisiin.

En todella ymmärrä miten tulisin toimeen kuudella munalla kuukaudessa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kyllä hinta korreloi aika tavalla käytettyihin resursseihin ja nämä taas karkeasti energiamääriin ja hiilipäästöihinkin. Toki käsityövaltaisuus (=henkilöstömäärä) saattaa muuttaa kuviota, mutta broilerin ja kananmunien kohdalla se taitaa olla aika lähellä samaa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Vanhenevalle on erittäin tärkeätä proteiinin saanti lihaskunnon säilyttämiseksi. Itselläni menee tuo kuukauden munasuositus puolessa viikossa.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Olet vielä minuakin parempi munamies... Lisäksi kana on hyvin valmistettuna broileria maukkaampi. Nykyään vain ihmisillä ei ilmeisesti ole aikaa keittää kanaa...

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #29

Pitkään aikaan en ole syönyt täyskasvuista/vanhaa kanaa, mutta menneisyydestä muistuu mieleen, että oikeassa kanassa on itsessään makua, kun broileri taas on hyvin mauton ja maku tulee mausteista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #37

Pienenä mutsi teki (tarkoitan siis, kun itse olin pieni) usein curry-kanaa ja loppujen lopuksi siihen alkoi jo kyllästyä. Muistan kyllä, että pidin "Mensa" -herneistä, joita siinä oli perunoiden vieressä särpimenä.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Jokainen munatotikin vaatii yhden munan, eli käytännössä 4..6 egua pär kk. Pysyttelee kolisteluroolitkin asemossaan.

Käyttäjän jakerajaaho kuva
Jarkko Raja-aho

Keskimäärin 35 munaa menee viikossa, keltuaisia vain n.15. Ravinne ym veriarvot optimaaliset. Punaisen täyslihan kulutus on n. tuplaantunut siitä kun tämä viimeisin kansalaisten veganisoiminen alkoi. Mihin tällä pyritään, ihmisten aivojen vajaakehitykseen ja sitä kautta äo:n laskuun?

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Lisäksi kananmuna sisältää kaikki tarvittavat ravintoaineet ihmiselle.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

"Vihanneksista ja kasviksista kaikkein pahin oli vihreä salaatti, jonka kasvihuonekaasupäästöt olivat suurin piirtein samaa tasoa naudanlihan kanssa. Sianlihaan verrattuna salaatin päästöt olivat kolminkertaiset"

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkijat-nimesi...

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Eihän siinä parhaimmillaan tarvita kuin että kirjoittaja on sen verran nakkisorminen, että nolla kuutosen perästä on lipsahtanut pois.

....

Menee taas vanhan toistoksi, mutta parinkymmenen vuoden ajan olen syönyt kolme kananmunaa raakana aamuisin.

Kolesterolista tulee ongelma sitten vasta kun muna kuumennetaan, jos silloinkaan. Kanamuna on erittäin ravintorikas, muistaakseni vain c- vitamiini puuttuu.

Kananmunassa on kaikkea, ei nyt osu silmiin tämän tieteellisempää lähdettä, mutta eiköhän tuo aika hyvin pidä paikkansa:

https://www.menaiset.fi/artikkeli/sport/ravinto/ka...

”Kananmuna sopii kiireisen kuntoilijan välipalaksi. Suomalainen syö keskimäärin puolikkaan kananmunan päivässä.

Miksi munia?

Proteiini

Kananmuna on mainio proteiinin lähde. Yhdestä kananmunasta ei vielä kerry hurjaa määrää protskua, mutta laadullisesti koostumus on hyvä. Kananmuna nimittäin sisältää kaikkia niitä aminohappoja, joita elimistö ei voi valmistaa itse. Proteiinia on sekä valkuaisessa että keltuaisessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä kananmunassa on 8 grammaa proteiinia, eli vähän enemmän kuin lasillisessa maitoa. Munavoileipä maidon kera on siis jo varsinainen proteiinitankkaus.

B-ryhmän vitamiinit

Etenkin keltuainen sisältää B-ryhmän vitamiineja, kuten B12-vitamiinia, riboflaviinia, niasiinia ja folaattia. Nämä vitamiinit vaikuttavat ihon ja limakalvojen kuntoon, hermoston toimintaan ja verenmuodostukseen. Varsinkin B12-vitamiinia on runsaasti: yksi kananmuna kattaa päivän tarpeen lähes kokonaan. B12-vitamiinin vuoksi muna on loistava täydennys kasvisruokavalioon.

D-vitamiini

Todella harvassa ruoka-aineessa on luontaisesti D-vitamiinia, mutta kananmuna on kalan ja sienten ohella yksi niistä. Yhdessä munassa on 1,5 mikrogrammaa D-vitamiinia, kun suositus aikuisille on 7,5 mikrogrammaa päivässä. D-vitamiini vaikuttaa muun muassa luuston kuntoon, lihasten toimintaan ja vastustuskykyyn. D-vitamiinikin piileskelee keltuaisessa.

A-vitamiini

Keltuaisesta saa myös A-vitamiinia, jota tarvitaan solukalvojen ja ihon rakennusaineeksi. Yhdestä kananmunasta saa jo viidenneksen päivän A-vitamiiniannoksesta.

Eikä tässä vielä kaikki

Keltuainen sisältää myös pieniä määriä antioksidanttina toimivaa E-vitamiinia, K-vitamiinia ja kivennäisaineita.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Mutta siis pari tarhallista kanoja olen likvidoinut näiden vuosien aikana.

Joskus olen klikkaillut bodareiden sivustoja, siellä näkyy kananmunien kulutus olevan hurjaa. No, eivät he varmaankaan esimerkiksi kelpaa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Itse voisin tyytyä ehkä kuuteen kananmunaan päivässä (enkä ole bodari.. yhtä hyväksi ovat kananmunat aivoille). Soijaako pitäisi alkaa syömään sen sijaan vai mitä suosittelevat.... Nälkää pitävät kananmunat hyvin loitolla ja ravintoarvot ovat enemmän kuin kunnossa. Kananmunan päästöt ovat myös hyvin pienet... nyt sitten pitäisi popsia saastuttavampaa salaattia kai ;) Median kautta tulee liian yksinkertainen kuva ympäristöystävällisistä kasviksista/hedelmistä.. niissäkin on eroja.

Punaisen lihan olen vähentänyt aika minimiin lähinnä mahdollisena syövän aiheuttajana. Broileria ja kalaa menee mieluusti, jos halvalla saa. En nyt liikaa huolehdi ilmastonmuutoksesta, mutta sen kannalta ottaen käsittääkseni järkivalintoja.

Maitoa en juo, mutta tiedän että nuo maidon ja juuston suositusmäärät ovat myrkkyä monille suomalaisille. Menisi emännältä ja lapsilta ruokavalio aikalailla uusiksi. Ehkä tarjoilen heille proteiinipitoisia hyönteisiä korvaukseksi. Itse en ole turhan kranttu eli kyllä hyönteisiä voin popsia mikäli ravintoarvot ovat kohdallaan.... en ole ihan varma kaikista muista.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No ruotsalaiset kerto, että kana tekee munaansa erilaisen kolesterolin kuin mitä ihminen kehittää kolesterolia ruumiissaan. Atomit ovat eri järjestyksessä.Aftonladet-- lehti kerto, siitä on kauan aikaa jo
Kanamuna auttaa myös näköä kuten mustikka ja kananmunassa ei ole hiilihydraatteja. Itse syön kanamunia

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Se mikä vähän häiritsee näissä suosituksissa, on niiden yksinkertaistus. Onhan siinä tosi huikea ero, miten kananmuna on tuotettu. Lapsuudessa muistan että meillä oli kanoja jotka kuopsuttelivat menemään puutarhassa. Ne söivät esimerkiksi matoja ja mustikoita, tähteitä keittiöstä. Sellaisten kanojen munien tuotanto on hyvin ympäristöystävällistä.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Eläinsuojelulliset näkökannat jäivät minulta mainitsematta siksikin, että broileri oli suositumpi vaihtoehto.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Ne söivät esimerkiksi matoja ja mustikoita, tähteitä keittiöstä. Sellaisten kanojen munien tuotanto on hyvin ympäristöystävällistä.
"

Millä tavoin ne muut munat ovat epä-ympäristöystävällisiä... Mieluusti tietenkin haluan että munat tuotetaan eläinystävällisesti (sekoitit varmaan siihen). Mutta miten kananmunista saa ympäristöhaitallisia... olen meinaan aika haitallinen kananmunien kuluttaja (useita päivässä) mikäli ne yhtäkkiä ovatkin ympäristölle haitallisia. En kyllä keksi miten enkä ymmärrä tuota Max. kuusi munaa kuukaudessa suositustakaan. Aika usein tullut syötyä kuukauden määrä sitten päivässä.. tai ylikin.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Pien- ja harrastekanaloiden ulosmyynti on tehty mahdollisimman kannattamattomaksi byrokratian myötä, samoin kalastuksenharrastajan luonnonkalojen. Tässä on kaksi puolta, varmaan hyvä että salmonella- yms testit kanalassa on tehty ennen munien myyntiä mutta pienikin harrastekanala tuottaa sellaisen määrän munia että omistaja on ihmeissään.

Harrastekanaloitsijat tuntuvat syöttävän kukkoja koirilleen.

Käsittääkseni kertaalleen kypsennettyjä ruoantähteitä ei elukoilla saa antaa jos aikoo joitain myydä tai lahjoittaa naapurille.

Käyttäjän hannakaisalahde kuva
Hanna-Kaisa Lähde

Mikäli sotepolitiikasta käytäisi keskustelua samalla tavalla, kuin ilmastopilitiikasta, niin julkisesti syynättäisi meidän kaikkien ruokailutottumuksia, nukkumista, liikkumista ja painoa terveydellisten riskien ja tulevien hoitokustannusten valossa samaan tapaan, kun hiilijalanjälkeämme. Minusta WWF:n suositus tukee paitsi ilmastonäkökulmaa, erittäin merkittävällä tavalla tätä kansakuntamme kalleinta palvelumuotoa, eli sosiaali- ja terveyspalveluita ja niiden hintalappua. Kun noudatamme WWFn suosituksia, kiittää sekä ilmasto, että sotepalveluiden maksajat.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kiitos vaan kommentista. Terveys edellä tuota listaa näköjään oli laadittu, mutta silti kananmunan ja broilerin suhde ihmetyttää. Kun WWF oli vielä muuntanut grammat annoksiksi, niin kananmunahan ei paljon suuremmaksi suurene, mutta broileriannos voi olla isokin. Siis tyyliin "broileria muutaman kerran viikossa" mutta kolme koipea kerralla.

Eläinten kasvatuksen ilmastopäästöt ovat moniulotteinen ongelma. Esimeriksi on mahdollista laiduntaa niin, että maaperään sitotutuva hiili lisääntyy:
https://www.independent.co.uk/life-style/food-and-...

Toisekseen laidunmaat ovat peltoviljelyn kannalta usein "joutomaata", eli eivät kelpaa viljakasveille kovinkaan hyvin. Suomessa tätä laiduntamistapaa olisi metsälaidunnus. Siihen muuten sopisi suomenkarja aika hyvin, kun taas riippu-utateinen liivikarja ei niinkään.

Metsittämällä kaikki maailman pellot ja laitumet viljelyn päästöt varmasti väheisivät, mutta jäisikö ruokalistaan jäljelle juuri mitään?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ilmastomuutosuskontoon sisältyy näköjään aimo annos asketismia.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Meidän pesue on omavarainen kananmunien suhteen ja ite vetelen niitä vähintään 4 ihan joka aamu ja lisäksi illallakin niitä tulee paistettua, mihinkähän myrkytykseen nyt sitten kuollaan koko sakki?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Varmaan siihen hiilidioksidiin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

pierettääkö kananmunat, tai piereskelevätkö kanat?

Ennenvanhaan kananmunat ja sianliha maistuivat aavistuksen verran silakalta.
Se kuulemma johtui siitä että rehussa käytettiin paljon silakkaa. Sieltäköhän merestä ne myrkyt kierrättyvät niihin muniin ja lihaan silakoiden välityksellä?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #24

Varmaan syynä ovat nuo ensimmäisessä lauseessasi mainitsemasi seikat, koska nyt kananmunien syöntiä pitää vähentää ilmastomuutoksen torjunnan vuoksi. Broileria saa kyllä syödä tuhdisti, joten ilmeisesti kyse ei sittenkään ole kanojen itsensä suolikaasuista. Taikka sitten broilerit ovat vielä niin pieniä kanoja, että ne eivät saastuta yhtä paljon. Asiaa pitäisi kysyä WWF:ltä.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen Vastaus kommenttiin #24

Meidän kanat on saanut pari viime kuukautta Silakkaa ihan joka päivä raakana ja tulee saamaan niin pitkään kun sitä pakastimessa riittää. Olen käynyt sitä aika ahkerasti poimimassa, keskimäärin 4 kiloa joka kerta 2-3 kertaa viikossa.
Ai niin eipä haise eikä maistu kalalta munat eikä sisältö, toi on essonbaarin legendaa.
Onneksi nyt on öisin ilmastonmuutoksen aiheuttamaa pakkasta niin jäälle pääsee vieläkin.

Edit. Ei pieretä yhtään normaalia enempää, toisaalta en kyllä tiedä mikä on normaali määrä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #27

Mikset syö silakoita suoraan, eikä kanan kautta kierrätettynä?

Ennen silakat maistuivat voissa paistettuina hyviltä, mutta nyt niiden haju on kyllä jonkinverran vastenmielistä.

Mutta silloin ennen se olikin sitä aikaa kun proteiinia ei saanut tarpeeksi.
Silloin syötiin kaikki kalat mitä sai pyydettyä, ihan riippumatta siitä miten paljon sattui tulemaan, eli oliko ahti suosiollinen. Niin, ja ne kalat syötiin lisäksi kaiken sen ruuan lisäksi mitä muutenkin oltaisiin syöty.

Nyt kun ostaa haukifilettä, mikä on sitä parasta kalatuotetta, niin sen kun leikkaa sellaisiksi viiden sentin paloiksi ja paistaa niitä jossain voimariinissa pannullisen, niin se yksi pala riittää koko päivän proteiinintarpeisiin. No, ainakin jos keittää tai paistaa pari kananmunaa välipaloiksi.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen Vastaus kommenttiin #31

Miksi oletat etten syö? Silakka on herkkua paistettuna, savustettuna, laatikossa jne, mutta ei sitäkään pysty määräänsä enemmän syömään. Ja olen kyllä kalankin suhteen täysin omavarainen, Ahventa saa merestä ihan niin paljon kuin haluaa. Limapuikkoa ei tarvii syödä jos kalaa haluaa.
Tällaisia saa jigillä lähes aina.
https://screenshots.firefox.com/OBYcsFAXGXdJBn1g/s...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #32

"Tällaisia saa jigillä lähes aina"

Minulle nämä jigimiesten kalajutut on legendaa, itselläni se ei onnistu.
Kun uistinta vetää aikansa, niin joskus saa hauen, kuhan, ahvenen tai jopa taimenenkin.

Varmin tapa pysyä kalassa on verkkokalastus, eikä sekään aina niin varmaa ole.
Joskus tulee tosin vähän liikaa, joskus ei tule mitään, useimmiten juuri sopivasti.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kananmunan kolesterolin ikävät vaikutukset eivät ole harhaisia, vaan ikävän todellisia osalle ihmisistä, joiden perimän kautta kananmunat ravintona voivat nostaa hyvinkin paljon veren LDL-tappajakolesterolin arvoja.

Osa ihmisistä taas voi syödä kananmunia ilman ongelmia.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ok. Sitten pitänee niiden, joilla on korkea kolesteroliarvo, tehdä vielä testi, että johtuuko kananmunasta. Harha oli sitten vain harvojen(?) poikkeavien ongelmien yleistys koko väestöön.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#30

Jos kananmunan syö raakana kolesteroliongelmaa ei ole, tai se on vähäinen. Vitamiinit ovat vesiliukoisessa muodossa. Näin olen lukenut.
C vitamiini puuttuu, muut ovat olemassa.

Käyttäjän pakanapoika kuva
Torsti Karuranta

Melkoista ja asiantuntevaa munan ylistystä kommenteissa. Laitilalaisena lisään vielä sen yhden tärkeän asian. Kotimainen kananmuna on myös herkku, joka sopii myös köyhälle. Yksi muna maksaa ehkä 20 senttiä ja sillä saa pitkitettyä nälkäkuolemaa ainakin päivän.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Munaahan on ylistetty Suomessa kautta aikojen. 70-luvun alussa oli TV:ssä mainos, jossa kehotettiin: "Mene munalla töihin!" Siihen aikaan valmistauduttiin myös eduskuntavaaleihin, joissa Tellervo Koivisto oli ehdokkaana.

Pii kirjoitti Hesarissa: -Voiko munalla mennä töihin?
Vastaus: -Ei, mutta Tellervo Koivisto aikoo mennä Manulla eduskuntaan.

https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/muistat...

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Halvin normaalihinta kananmunalle löytyy Lidl:istä, 15 kpl pakkaus 2,29€, siis 15 c/kpl. Vähintään pari munaa päivässä niin proteiinien ja monien vitamiinien saanti on lähestulkoon kunnossa.

Tarvii varmaan julkaista oma reseptuurini, jolla saa lähes kaikki tärkeimmät ravintoaineet jopa pitkäaikaistyöttömälle sopivaan hintaan. Tietenkin se käy yksitoikkoiseḱsi, mutta sehän on sivuseikka kun valinnanvaraa ei ole.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Pikaluvussa luin ensin laihialaisena. No, olisihan tuo varmaan sopinut niinkin...

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Minusta, ilmastojutut huomioiden, tulisi huomioida myös vaikutukset elinikään.

Itse saatan syödä kuusi kananmunaa yhdeltä istumalta. Ilmastovastuuni kannan kuolemalla viisikymppisenä sydän- ja verisuonisairauksiin. Jää monta vuotta elämättä - ja tätä kautta monta kertaa jää matkustamatta lentokoneella Pattayalle. (Mikä on tosin muutenkin hieno ja ylevä harrastukseni. En ole koskaan käynyt Pattayalla. En ole ihan varma edes siitä, miten se kirjoitetaan. Harrastan myös postimerkkien keräilemättömyyttä. Myös ateismi kiinnostaa uutena kenties mahdollisena aluevaltauksena.)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Sain karsittua nämä kaksi näkökulmaa pois aloituksestani: väestönkasvun oletus ja pitkäikäisyyden oletus. Jos väki vähenisi ja kuolisi nuorempana, ilmasto pelastuisi? Oletan nyt, että karsinta edisti tämän blogin pääsyä karuselliin (-;

"Harrastan myös postimerkkien keräilemättömyyttä."
Tuosta harrastuksesta oli pakko antaa suositukset komentille, vaikka en tiedä, vaikuttaako tuo mitään mihinkään.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Postimerkkien keräilemättömyys on harrastusten klassikko. Voi kuinka monta kansiollista niitä minulla ei ole.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Todellisuudessa mitä ihmiskunta voisi tehdä ilmaston hyväksi on taantua lukumäärältään sille tasolle, jolla se oli 50 - 100 vuotta takaperin.

Tämä EAT-Lancetkin tutkaili noita syötäviä nykyisellä väestönkasvulla v. 2050 asti. Eli mitä enemmän väestö kasvaa, sitä siistimmin ja kuormittamatta ihmisen kuuluisi syödä tulevina vuosina.

Ehkä se munienkin määrä tippuu vielä kuudesta kahteen kuukaudessa, kunhan ehdimme vuoteen 2050 ?

Käyttäjän Lumedemokratia kuva
Esa Heikkinen

SDP:n Rinteellähän on patenttiratkaisu munakysymykseen: erityinen MUNAvero.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Mielivaltainen munasuositus on laskettu kuukaudeksi oikein, jos yksi muna painaa (kuorineen) keskimäärin 60 grammaa, mutta suosituksen päivittäiset proteiinimäärät ovat täysin riittämättömät.

Table 1. Protein sources, Macronutrient intake grams per day - perään on lisätty annoksen sisältämä proteiini grammoina

Beef, lamb and pork 14 (0–28) = 2,8 grammaa proteiinia
Chicken and other poultry 29 (0–58) = 5,8 grammaa proteiinia
Eggs 13 (0–25) = 1,7 grammaa proteiinia
Fish 28 (0–100) = 5,6 grammaa proteiinia
Legumes 75 (0–100) = 7,5 grammaa proteiinia
Nuts 50 (0–75) = 10 grammaa proteiinia

Yhteensä 33,4 grammaa proteiinia päivässä!

Ravintosuositusten mukainen päivittäisen proteiininsaannin tulisi yleensä olla 1,2 - 1,8 grammaa proteiinia painokiloa kohden vuorokaudessa. Kovaa harjoittelevilla proteiininsaannin tulisi olla 1,8 – 3 grammaa painokiloa kohden vuorokaudessa - Siis 80 kiloa painavalla 144 – 240 grammaa proteiinia päivässä. Tällöin proteiinia on nautittava säännöllisesti kaikilla aterioilla ja pitää erityisesti turvata haaraketjuisten aminohappojen saanti, johon auttaa heraproteiini ja heraproteiinivalmisteet. Esimerkiksi suomalainen SportLife Nutrition heraporoteiinisekoitus sisältää 100 grammassa 82 grammaa proteiinia. Tätä ei kuitenkaan pidä nauttia päivässä enempää kuin korkeintaan kolme annosta, jossa yksi annos noin 30 grammaa jauhetta ja 20 grammaa proteiinia.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Noissa suosituksissa ei ole summasuositusta, joten alarajat antavat summaksi yhteensä 0 g proteiinia! Vähän alkaa epäilyttää koko julistuksen tieteellisyys.
Toki sieltä huonolaatuista kasvisproteiinia tulee muistakin syötävistä ja täysarvoista proteiinia maitotuotteista.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Ei tule lähellekään riittävästi. Kolme desilitraa maitoa sisältää 10 grammaa proteiinia. Kasviksia saa syödä keskimäärin 500 grammaa saadakseen 10 grammaa proteiinia. Riisissä on 100 grammassa 1,8 grammaa proteiinia.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson Vastaus kommenttiin #47

Niinpä. Ja tämän lisäksi kasvisproteiinien aminohappokoostumus on ihmisen tarpeisiin nähden aivan pielessä. Eläinproteiineissa tämä koostumus on paljon paremmin kohdallaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #47

Maito onkin ollut aikoinaan pohjoisten kansojen pelastus talvisessa proteiini- ja hivenainesaannissa. Ei ole sattumaa, että eteläisimmissä maissa ei ole ollut tarvetta ottaa sitä päivittäiseen ruokavalioon samalla tavalla.

Muutoin olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi kuunnella omaa kehoaan herkällä "korvalla" ja syödä sekä juoda sitä mitä itse tuntuu tarvitsevan ja haluavan. Se on paljon parempi tapa toimia kuin opiskella suosituksista, jotka vaihtelevat laidasta laitaan eri aikoina.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

RJ: "Itse syön yleensä vähemmän kuin kuusi munaa päivässä."

Kuin myös. Toimin tässäkin kehoani kuunnellen, en THL:aa/WWF:aa. Noin 15-20 munaa viikossa, kokonaiskolesteroli alle 4 ja HDL:n sekä LDL:n osuudet miltei samat. En ole ajatellut vähentää munien kulutusta (ja pahoittelen, jos tämä toimi kiellettynä mainoksena :)).

Yksilöitähän me olemme ja niin ovat maksammekin erilaiset tuotantoteholtaan. Kaikki kudokset ja erityisesti maksa voi tuottaa kolesterolia. Ymmärtääkseni suurimmalta osalta kehomme kolesteroli on peräisin kudostemme muodostamasta tuotteesta ja pieni osa ravinnon kautta saadusta.

Brittiläinen aamiainen sisältää munaa ja niin tekee myös israelilainen. Nämä kaksi esimerkkeinä. Pitäisikö WWF:n valistaa näitä kansakuntia - ja ties kuinka montaa muuta kansakuntaa, joiden parissa yleisesti kananmunia popsitaan päivittäin?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kolesteroli on sekä maksan omaa tuotantoa, että ravinnosta saatua pitoisuuksiltaan veressä. Vaihtelu on geneettisesti suurta, mille tasolle lopulta LDL asettuu täysin samoin ravintopohjin kahden ihmisen välillä.

Luonnonkansoilla kokonaiskolesteroli on jopa alle kahden eläinrasvojen ollen ravinnossa nuikkoja.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tuo 'kehoani kuunnellen' lienee se avainasia. Jos sitten pelkkä oma kuuntelu ei riitä, olisi hyvä, jos avuksi tuleva asiantuntija ymmärtäisi keskiarvon lisäksi hajonnan.
Vaikka ruisleipä on terveellistä, sitä ei pidä pakottaa keliakiasta kärsivälle.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Ai niin, jos tohtisin, rohkenisin nimetä blogistin oikeaksi munamieheksi, kaikella hyvällä :).

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ylempänä kommenteissa on jo esille kaksi munamiestä, joten kisa on kova.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu
Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Ihmisyksilö ja kana eivät ole vastuussa ilmastonmuutoksesta. Syyllistäminen on vain keino kiertää tosiasia: kapitalismi on syyllinen.

Kapitalistinen järjestelmä pyrkii vain voittojen maksimointiin, mahdollisimman suureen tuotantoon ja kulutuksen lisäämiseen mainonnan avulla.

Kapitalismiin ei tehoa muu kuin pakkolait ja turhan tuotannon sekä mainonnan kieltäminen.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Jos kommentoija Lintunen malttaa odottaa, niin ehkä jo toukokuussa esittelen kaksi eri tietä siirtyä kommunismiin. Nythän on melko selvää, ettei Pohjois-Korean tie ole tehokkaasti kommunismiin vievä tapa, kun tarkastellaan globaalisti. Eikä näyttäisi olevan monilukuisten Suomessa esiintyvien kommunistipuolueidenkaan tie.
"Sosialistinen työ ei saastuta." Niinpä ei kommunistisessa Tsekkoslovakiassakaan tarvittu mitään ympäristönsuojelua. Että toki on hyvä sitten huomioida myös realikommunismin haitat ihmisille.

Käyttäjän PasiSalmi kuva
Pasi Salmi

Laiduntavien kanojen munia voi syödä hyvällä omatunnolla. Kana syö todella paljon vihreää ruohoa ja heinää, jos se sitä vain saa kasvukautena ja talvella hyvää kuivaa heinää menee aika paljon. Kun ne laiduntavat ne syövät kaikkea eteensä tulevaa. Viime kesänä kanat suorastaan tappelivat kyykäärmeestä ja söivät koko otuksen. Ja se kana, joka sen pääasiassa nieleskeli, aloitti totaalisen sukimisen, kun oli niin hyvässä lihassa. Kaikki sulat ja höyhenet vaihtuvat kerralla.

Laiduntavien kanojen muna sisältävät suuret määrät antioksidantteja mm. flavonoideja ja karotenoideja ja tietenkin maistuvat mannalta.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Vielä muutama vuosi sitten oli uutisoitu, ettei kasvisperäinen ruokavalio ole maapallolle hyväksi.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001056990.html

Miksi juuri nyt vaalien alla ruvetaan vetämään niin överiksi kaikki asiat ruoka- ja ilmastonmuutos-asioissa?

Ei piskuinen Suomi voi näihin asioihin vaikuttaa yhtään mitään vaikka koko Suomi olisi ajettu maan tasalle ja ketään ei asu eikä kuluta yhtään mitään. Olemme jo tehneet riittävästi omalta osalta ja muiden maiden on itse hoidettava ongelmat.

Pitäisikö sitten Pariisisopimuksen jälkeen laatia niin, että pinta-alaltaan suurimmat valtiot aloittaisivat omat ilmastonmuutostekonsa ensimmäisinä ja vasta viimeisinä aloittaisivat nämä pienet pinta-alaltaan olevat valtiot oman osuutensa?

Ei Suomen pidä olla kaikissa asioissa olla ensimmäisinä ja siinä kärsii tyhmästä päättäjätasosta koko kansa!

Reino Piivek

Jep,Iragissa syödään kananmunaa sikanaan,sekä knaa monessa muodossa.Britit opetti sen niille,mitä nyt kun Suomi vähentää munien syönnin,Varmaan pakko palata synnyin seudulle

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Jouduin hyväksymään kommentin. Syynä saattaa olla tunnistettavan kasvokuvan puute.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Tuo oli tähdätty suoraan suomalaisia vastaan. Liikaa kananmunia kuluttavan pullakahvittelun on loputtava. :-)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ai jaa, mitenkäs ruotsalaiset?

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Joo, on suunnattu ruotsalaisiakin vastaan. Tiettävästi ovat syöneet aina pullamössöä kunnon ruisleivän sijaan. :-)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #61

Ruotsista on miltei mahdotonta löytää leipää, johon ei olisi sotkettu sokeria. Suomalainen kunnon hapanleipä on edelleenkin äärimmäisen eksoottista medelsvenssonille.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #67

Ei muuten ole aina helppoa Suomessakaan, jos rupeaa tarkemmin tutkimaan markettien leipäpussien tuoteselosteita.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Tää Kanojen "kiinni"pitopakko tähän aikaan on muuten lähestulkoon eläinräääkkäystä, meillä on sentään pieni ympäri verkotettu ulkotila jossa saavat hillua jos huvittaa.
Emäntä hommasi pari "Moparia" eli Plymouth Rock kanaa, nää on suurempia kuin toi Piikkiöläinen köyrijäkukko ja myös niiden munat on melkoisen kookkaita. Tossa laumassa on senverran rotueroa että suurin muna on 2x isompi kuin pienin ja tää hutkimus tarkoittaa tietenkin jotain "tirektiivi"kokoista munaa?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kananmunahan on mitä monikäyttöisin aines. Itse olen testannut että munashampoolla voi pestä myös hiukset.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Ankanmunille aukeaa hyvät tuotantonäkymät. Meillä ei kananmunia ole syöty vuosiin.
Sitä paitsi ankanmunissa on kolesterollitkin kohillaan.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Täällä on kyllä usein ihan munattomia juttuja ja keskusteluja, mutta tämä ei todellakaan kuulu niihin.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

Mutta onhan kasvikšissakin nitraatteja kuten punajuuri tai porkkanakin jne.Lehtisalaatti jne.Ja torjunta-ainejäämiäkin on. Luomussa on kasveissa vähemmän nitraattia ja torjunta-aine jäämiä ei ole. Nitraattien määrä johtuu keinolannoitteista kasviksissa.Kanânmunân kolesteroli on eri kuin ihmisen tuottama ruotsalaisten mukaan. Esim diabeetikoille jotku lääkärit suosittaa päivässä hiilareita vain 110g ja kerta-annoksessa vain 19 g hiilareita jne.

Käyttäjän Esa-JussiSalminen kuva
Esa-Jussi Salminen

Rouva Morano-Martinuzzi nautti kaksi munaa joka päivä ja eli 117 vuotta. Kyllä näissä käsityksissä tavanomaistenkin ruoka-aineiden terveellisyydestä on näköjään melkoista hajontaa. Olisi kiva jos tieteellistä tietoa olisi hiukan enemmän eikä sen sijaan keksittäisi omasta päästä jos jonkinlaisia teorioita puolesta tai vastaan.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Ihmiset ovat vai perimältään niin pirun erilaisia. Toiset saavat sydän- ja aivoinfarkteja tukkeentunein verisuonin alhaisemmilla LDL arvoilla, kun taas toiset sietävät terveinä korkeampiakin arvoja.

Alttiudet sairastua moniin syöpiin ja tyypin 2 diabetekseen ovat myös periytyviä.

Kananmunien sieto on myös peritty ominaisuus.

Käyttäjän MattiLehtinen kuva
Matti Lehtinen

Emäntä on tietenkin antanut kanoille nimet ja nuorimmainen muksu tietää "kenen" mikäkin muna on.
https://screenshotscdn.firefoxusercontent.com/imag...

Näissä on myös keltuaiset eri värisiä, onko niiden "myrkky"määrä siis myös eri. Mistä tietää minkä färiset on terveellisiä ja mitkä myrkyllisiä?

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

WWF ei ole mikään auktoriteetti tekemään ravintosuosituksia terveyden tai ilmastonsuojelun kannalta. Kovaäänisyyttä kuitenkin riittää.
Ravintosuosituksia on tullut kuin turkin hihasta vuosien mittaan.

Ammoin kananmunat julistettiin bannaan kolesterolipommeina ja taattuina sydäninfarktin aiheuttajina.
Vasta taannoin lääkäri suositteli syötäväksi kananmunia viisi kertaa viikossa.
Eipä ole noutaja tullut vaikka olen kananmunia syönyt ikäni.

LSD:n keksijä sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann veteli aina raakoja kananmunia aamupalaksi, ja eli 102-vuotiaaksi.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kiitos linkistä täydentävään tietoon. Tosin WWF:n munasuosituksen peruste jäi ensilukaisemalla edelleen minulle mysteeriksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset