*

Lastuilua Vanhojen virheiden välttäminen lisää uusien mahdollisuuksia

Kaikki blogit puheenaiheesta Virsi

Virsi tähän aikaan

2. Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.

Ev. lut. kirkko poisti virsikirjastaan jo vuonna 1986 virren 440, jonka aloitusanat olivat " Jo vääryys vallan saapi". Liekö ollut vihollisen kuiskuttelu vaiko vain hengellinen sokeus vaikuttamassa virttä poistettaessa? Mikä virsi  kuvaa aikaamme paremmin kuin tämä?

Jo vääryys vallan saapi?

Jäin miettimään mikä virsi voisi kuvata nykyistä menoa niin seurakunnissa, kuin muutenkin kansakuntamme tilannetta. Löysin sattumalta erään vanhan virren, joka poistettu nykyisestä virsikirjasta, nimeltä ”Jo vääryys vallan saapi”. Miten kyseinen virsi voi kuvata nykyistä elämää, kun se on poistettu jo aikoja sitten virsikirjasta, ja tehty 1700-luvulla.

Siteeraan virren sanoja ja pyrin samalla kirjoittamaan vastaavuudet nykyisyyteen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä