Lastuilua Vanhojen virheiden välttäminen lisää uusien mahdollisuuksia

Ihmisarvo

Transihmisten ihmisarvo ei ole mielipidekysymys – Lopettakaa vihakampanjanne!

Kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokas Susanna Koivulan eilisessä US Puheenvuoron kirjoituksessa ovat jälleen kerran hyökkäyksen kohteena transihmiset. Tällä kerralla Koivula halventaa yksityishenkilöä ja hänen perhettään tehden maalitauluksi näiden yksityisyyden. Tätä ei oikeuta se, että henkilö on antanut haastattelun Iltalehdelle. Ei lehdelle annettu haastattelu tee kenestäkään julkisuuden henkilöä. Toisaalta jokaisella on yksityinen elämä, jota suojaavat ulkopuolisten loukkauksilta lait.

Kainuussa ei välitetä ihmisistä, eikä laista

Valitettavaa, että Kainuussa ollaan välinpitämätömiä ihmisten oikeuksista ja kansanterveydestä,laista.

Kyse on suonensisäisten huumeiden käyttäjien oikeuksista ja myös tartuntatautilain noudattamisesta. Kainuun päättäjät, virkamiehet ovat kujalla ja pallottelevat vastuuta toisilleen.

 

Yleisesti tiedetään että huumeruiskujen/neulojen vaihto säästää verorahoja ja estää tehokkaasti tartuntatautien leviämistä. Laki velvoittaa ruiskujen vaihtopisteiden olemisen.

 

Kainuussa vähät välitetään.

Kohtele samalla kunnioituksella talonmiestä ja toimitusjohtajaa

"I was raised to treat the janitor with the same respect as the CEO." Tähän hienon brittinäyttelijän Tom Hardyn lausumaan törmäsin Facebookissa. Minut kasvatettiin kohtelemaan talonmiestä samalla kunnioituksella kuin toimitusjohtajaa. Tämä lämmitti idealistista puolta itsessäni ja sai miettimään nykymaailman menoa. Mihin olemme menossa tällaisten kauniiden periaatteiden ja arvojen kohdalla?

Vanhuksen on vaikea ottaa apua, syyttää päättäjä syytöntä

Syypää ei ole sekään minulle rakas vanhus, joka oli vuodet lääkintälottana pahimmilla rintamilla eikä silti suostunut 90-vuotiaana vastaanottamaan viranomaisilta jeesausta,

Yle levittää pornoa ja esineellistää naisia

Ylen moraalinen taso on saavuttanut uuden pohjakosketuksen. Uuden "dokumentin" Jalkojen välissä -sarjan haastatelluista naisista näytetään vain alastonta alapäätä. Miten Yle voi sallia tällaisen naisen esineellistämisen ja halventaa naisia tällä tavalla?

Rakas poikkeamaton ihminen!

Lämpimät terveiset täältä iloisten poikkeavuuksien viidakosta! Sinä ja minä emme tunne toisiamme, mutta haluaisin kovasti tutustua Sinuun. En tiedä, missä asut ja liikut toimissasi, enkä sitä olemmeko ehkä kohdanneetkin joskus, kenties montakin kertaa, minun hoksaamatta, että olet poikkeamaton. Sinuahan on vaikea erottaa väkijoukosta, koska olet poikkeamaton. Se on aika harmillinen juttu, sillä Sinähän olet ihmisen mitta, ja meitä kaikkia poikkeavia vertaillaan koko ajan juuri Sinuun.

Käyttöhuoneet huumeidenkäyttäjille ovat kokeilemisen arvoinen asia

Helsingin valtuutetun Kati Juvan aloitetta koskien huumeidenkäyttäjien turvallisia käyttötiloja käsitellään tänään Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Lautakunnan jälkeen asia siirtyy käsiteltäväksi Helsingin kaupunginhallitukseen ja Helsingin valtuustoon. Minusta käyttöhuonekokeilu olisi erittäin tervetullut uudistus.

Pyhät lehmät versus naisten ihmisarvo

Noin 1.3 miljardin asukkaan Intiassa on yli 280 miljoonaa lehmää, jotka saavat liikkua vapaasti ja juuri kenenkään häiritsemättä myös suurimpien kaupunkien ydinkeskustoissa ja vilkkaimmilla liikenneväylillä. Lehmiä on Intiassa pidetty ikimuistoisista ajoista lähtien pyhinä eläiminä, joiden tappaminen on ehdottomasti kiellettyä.

Islam ei ole ihmisryhmä

Viime aikoina olen keskusteluissa sekä kuullut että lukenut hämmentävän epäloogisia kommentteja koskien islamia ja ns. vihapuhetta, mitä se sitten tarkoittaakaan. Nämä kommentit ovat lähes poikkeuksetta länsimaisten ei-muslimien tuottamia, ja niissä tuomitaan tavalla tai toisella "islamin vastustaminen" tai ns. islamofobia.

 

Viimeisin oli tämänpäiväinen Ylen urheilu-uutinen jääkiekkovalmentaja Duane Smithista ja hänen "islamin vastaisesta" tviittailustaan.  https://yle.fi/urheilu/3-10232243

Miten ratkaistaisiin sairaiden ja vanhusten tuoma rasitus sote-palveluille?

Ylen eilinen otsikko "Tutkimus: Eläkeläinen rasittaa sosiaali- ja terveyspalveluja vuodessa 6 500 euron arvosta – vain runsas kymmenys siitä maksetaan omasta pussista" https://yle.fi/uutiset/3-10177003 hämmensi. Eläkeläiset siis rasittavat terveyspalveluitamme. Jutusta kävi ilmi, että myös sairaat rasittavat terveyspalveluitamme, ja erityisen sairaat ja kaikkein iäkkäimmät sairaat kaikkein eniten. Tämä on tietenkin ongelma.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä