Kansallinen ajattelutapa http://blogit.uusisuomi.fi/taxonomy/term/142708/all Thu, 21 Jun 2018 08:55:44 +0300 fi Ratkaisu siirtolaiskriisiin http://villetavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257227-ratkaisu-siirtolaiskriisiin <p>Kirjoitan tässä kirjoituksessa, mikä on Euroopan unionin turvapaikkapolitiikan luonne ja lopuksi kerron, miten maahanmuutto saadaan hallintaan Suomessa ja myös koko Euroopassa.</p><p>&nbsp;</p><p>Viime aikoina on kuultu politiikoilta enemmän leukojen loksutusta turvapaikkapolitiikasta kuin pitkään aikaan. Ongelma tässä leukojen loksuttamisessa on, että suurin osa aiheesta puhuvista politiikoista on asiasta aivan ulkona.</p><p>&nbsp;</p><p>Hoidin aiemmin oikeudenkäyntijuristin ammatissani sivutyönäni silloin tällöin myös ulkomaalaisasioita, joten minun tuli olla tarkkaan perillä ulkomaalaislainsäädännöstä.</p><p>&nbsp;</p><p>Eduskuntaan tullessani jouduin toteamaan, että vain muutama kansanedustaja ymmärtää EU:n ja Suomen turvapaikkalainsäädäntöä.</p><p>&nbsp;</p><p>Kyseessä tosin onkin poikkeuksellisen monimutkainen lainsäädäntö. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele mitään lainsäädännön yksityiskohtaa, vaan turvapaikkajärjestelmää yleisesti.</p><p>&nbsp;</p><p>Nyt keskustelu maahanmuuttopolitiikassa on kääntänyt sinänsä oikeutetusti koko EU:n tilanteeseen, jossa unioni on uusimassa turvapaikkapolitiikkaansa.</p><p>&nbsp;</p><p>Olen lukenut lehdistä useita artikkeleita ja kuullut puheenvuoroja siitä, että EU-mailla <strong>tulisi</strong> olla yhteinen turvapaikkapolitiikka.</p><p>&nbsp;</p><p>Jokaisen olisi tärkeää huomata, että tämän väitteen lähtökohta on täysin väärä, sillä EU:lla <strong>on jo</strong> yhteinen turvapaikkapolitiikka. On ollut aina vuoden 1993 Maastrichtin sopimuksesta asti eli jo ennen kuin Suomi liittyi EU:n jäseneksi. Kuinkahan moni muuten EU-kansanäänestyksessä ymmärsi, että EU-jäsenyys voisi merkitä satojen tuhansien ulkomaalaisten miesten aktiivista asuttamista Suomeen?</p><p>&nbsp;</p><p>Sittemmin EU:n turvapaikanhakijoita koskeva sääntely on vain kasvanut kasvamistaan, varsinkin vuoden 2009 Lissabonin sopimuksesta lähtien.</p><p>&nbsp;</p><p>Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että kun EU aloittaa jonkin alueen lainsäädännön haltuun ottamisen, niin sääntelyvirta on loputon ja byrokratia kasvaa.</p><p>&nbsp;</p><p>Huomionarvoista on toki sekin, että turvapaikkajärjestelmällä on myös globaali tausta vuonna 1951 solmitulla Geneven pakolaissopimuksella.</p><p>&nbsp;</p><p>Nykyisen EU-järjestelmän eli ns. &quot;establishmentin&quot; puolella olevat vanhat poliitikot väittävät aina, että kaikki asiat voidaan hoitaa parhaiten ylikansallisesti.</p><p>&nbsp;</p><p>Se on toki selvää, että useita asioita kannattaa pyrkiä hoitamaan kansainvälisellä yhteistyöllä. Joskus on ilmeistä, että valtiot voivat yhdessä saavuttaa halutun lopputuloksen parhaiten. Useimmiten on kuitenkin ilmeistä, että tehokkain tapa hoitaa asioita on kansallisesti. Nykypäivänä puhutaan paljon globaaleista kysymyksistä, jolloin on huomattava, että siirtolaisuus tai sodat eivät ole oikeasti globaaleja kysymyksiä, vaan rajatun alueellisia kysymyksiä.</p><p>&nbsp;</p><p>Länsimainen valtaeliitti on antanut sellaisille asioille kuin globaali markkinatalous ja globaali ilmastonmuutos ajattelussaan niin suuren painoarvon, että eliitti on alkanut sortua ajatukseen, että kaikki meitä koskettavat kysymykset olisivat globaaleja. Siinä missä globaali markkina vaikuttaa japanilaisen elektroniikan hintaan tai globaali ilmastonmuutos vaikuttaa jäätiköihin, ei sama ilmiö kuitenkaan päde siirtolaisuuteen eikä paikallisiin kriiseihin. Marokosta pois tahtova elintasopakolainen ei vaikuta Japaniin juuri mitenkään, sen enempää kuin jäätiköihinkään. Asioille on toki aina löydettävissä joku yhteys, mutta sitten niitä pitää jo etsimällä etsiä.</p><p>&nbsp;</p><p>Syy, miksi jostain asiasta tahdotaan tehdä väkisin globaali, on se, että silloin voidaan vedota pakkoon toimia. Saadaan annettua ihmisille uskottava tekosyy ja perustelu oman ideologian mukaiselle politiikalle. Siksi valtaeliitti puhuu mielellään pakolaisongelmasta globaalina kriisinä, mutta sen sijaan useassa maassa vallitsevan nälänhädän globaaliutta se ei näe tarpeelliseksi korostaa. Uskottavilta vaikuttavat tekosyyt tuntuvat tosin muutoinkin olevan vallitsevan politiikan alalaji, sillä hallitsemattoman siirtolaisuuden sallimiselle kuullaan milloin mitäkin tekosyitä, usein puhtaasti tunteisiin vetoavia.</p><p>&nbsp;</p><p>Muistatteko uutisen sen pienen pakolaispojan hukkumisesta? Kauhein mahdollinen asia, mutta miksi yksittäisen tragedian pohjalta pitäisi muokata kokonaisten kansakuntien valtiofilosofia. Kuinka moni veti tuolloin valtamedian vihjailemana sen johtopäätöksen, että nyt kaikki maailman lapset tulee päästää Suomeen?</p><p>&nbsp;</p><p>&quot;Ja tarkemmin ajatellen myös lasten vanhemmat tulee päästää Suomeen, koska eiväthän lapset voi yksin kulkea. Toisaalta, jos perheet tulevat ilman lapsia, niin emme kai heiltäkään sulje ovia. Kyllä rajat on pidettävä auki tai meistä tulee Impivaara! Suomessa ei ole ollut tapana jättää vieraita ulos paleltumaan. Suomi on rikas maa, meidän on kannettava vastuumme. Jos et kannata monikulttuurisuutta, et voi myöskään syödä pitsaa, sillä sehän on italialainen ruoka!&quot; Jne. Jne.</p><p>&nbsp;</p><p>Tällainen idiotismi on vallannut länsimaisen keskustelukentän. Toimittajat saavat hyviä otsikoita ja klikkiuutisia, sillä tunteiden varassa toimivat ihmiset pääsevät pöyristymään. Järjellä ajattelu alkaa kadota. Uutisista luetaan vain otsikot. Minä ainakin olen huolissani, että länsimaalaiset muuttuvat entistä typerämmiksi ja laiskemmiksi Internet-ajan myötä. Internet on toisaalta myös pelastus, sillä ilman Internetiä minun olisi vaikea kirjoittaa tätä kirjoitustani sinun luettavaksesi. Toivottavasti tämä kirjoitus saa sinut pohtimaan asioita.</p><p>&nbsp;</p><p>Mutta palataan konkretiaan ja EU:n yhteiseen turvapaikkapolitiikkaan. EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan ongelma on ollut, että eri EU-maat noudattavat sitä epäyhtenäisesti. Jos voimassa olevaa Dublin II -asetusta muutetaan ja sitä aletaan kutsua nimellä Dublin III, niin miksi eri EU-maat alkaisivat yhtäkkiä taianomaisesti noudattaa lakeja yhtenäisesti, kun se on tähänkin asti ollut niin vaikeaa?</p><p>&nbsp;</p><p>Voimassa olevan Dublin II -asetuksen mukaan aiemmassa maassa hakemuksen tehnyt turvapaikanhakija tulee palauttaa aiempaan maahan (tähän pääsääntöön on olemassa poikkeuksia, mutta en lähde niitä tässä käsittelemään). Nyt kun Saksan sisäministeri Horst Seehofer on ehdottanut käytännössä tämän olemassa olevan lain noudattamista, on Angela Merkel järkyttynyt: Saksan pitäisi suurimpana EU-maana itse noudattaa EU:n velvoittavaa lainsäädäntöä! Kyseessä oli tietysti vallitsevan establishmentin edustajien tekemä ja nuiville äänestäjille suunnattu poliittinen kesäteatteriesitys, mutta iso uutinen silti. (Jos olen väärässä ja Saksan hallitus hajoaa, niin sitten otan edellisen virkkeeni kesäteatterista takaisin. Pian nähdään, olinko tässä Saksan sisäpolitiikan analyysissa oikeassa vai väärässä.)</p><p>&nbsp;</p><p>Pääasialliseksi kysymykseksi on muotoutunut joka tapauksessa se, tuleeko EU:lla olla tiukan yhtenäinen turvapaikkapolitiikka vai voiko se olla jokaisella jäsenmaalla oma.</p><p>&nbsp;</p><p>Minun vastaukseni on, että <strong>jokaisella jäsenmaalla tulisi olla ehdottomasti oma turvapaikkapolitiikka</strong>. Ilman EU:ta (sen yhtenäistä turvapaikkapolitiikkaa) emme olisi edes alkuunkaan tässä jamassa, vaan meillä voisi olla Suomessa samanaikaisesti sekä kansalaisten korkea sosiaaliturva, EU:n vapaa liikkuvuus ja olematon määrä elintasosiirtolaisuutta (toisin sanoen: työperäisen maahanmuuton järjestelmä).</p><p>&nbsp;</p><p>Suomi on harvoja jäsenmaita, jotka toimivat EU:ssa mallioppilaan tavoin ja noudattavat jokaista sääntöä kirjaimellisesti. Tämän vuoksi myös turvapaikanhakijoiden annettiin kulkea maahan Tornion rajanylityspaikalta vapaasti &ndash; koska EU:n lainsäädäntö edellytti meiltä sitä. Ne harvat maahanmuuttokriittiset kokoomuslaiset ja keskustalaiset poliitikot, joita tiedän, ovat myös yleensä vetoamassa tekosyynään EU:n meitä sitovaan lainsäädäntöön. Heidän ratkaisunsa siirtolaiskriisiin on yleensä siksi EU:n lainsäädännön muuttaminen. Älkää ymmärtäkö nyt väärin, minulla ei ole tietenkään mitään sitä vastaan, että EU-lainsäädäntöä muutetaan turvapaikanhakuun nuivemmin suhtautuvaksi. Tämähän olisi kaikin tavoin suotavaa. Ongelma on siinä, että kaikki jäsenmaat eivät noudata EU:n lainsäädäntöä pilkuntarkasti nytkään. Miksi Suomi noudattaa? Olemme valitettavasti Pohjolan Hölmölä. Turvapaikanhakijoiden vastaanotto on erilainen kaikissa EU:n maissa ja useimmat muut jäsenmaat ovat jo aikoja sitten asettaneet suurissa kysymyksissä kansallisen etunsa etusijalle. Iso-Britannia ja Tanska ottivat poikkeukset EU:n yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan, eivätkä noudata sitä. Näin Suomenkin olisi tullut toimia ja voi varmasti toimia yhä, jos vain niin tahdomme.</p><p>&nbsp;</p><p>Kansainväliset ja EU:n sopimukset ovat uudelleenneuvoteltavissa. Kaikki Suomea sitovat sopimukset kannattaisi neuvotella kansallisen edun mukaisiksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Monet pitävät varmasti kansainvälisten sopimusten uudelleenneuvottelua Suomen osalta haihatteluna ja toiveajatteluna.</p><p>&nbsp;</p><p>Toteankin siksi vaihtoehtoisesti, että realistinen ja <strong>hyvä EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan suunta olisi sellainen, jossa se avoimesti tunnustaisi, että jokainen maa saa hoitaa turvapaikkapolitiikkansa kansallisesti. Tämä ratkaisisi käytännössä Eurooppaa kollektiivisesti koskevan siirtolaiskriisin yhdessä yössä</strong>. Maat voisivat sen jälkeen itse päättää, estävätkö rajoilla paperittomien maahanpääsyn kokonaan tai käsitelläänkö hakemus vaikka heti rajalla.</p><p>&nbsp;</p><p>Vastaavasti toki maat voisivat halutessaan päättää avata rajansa vaikka täysin eli käytännössä sulautua lähimpään suurempaan maahan tai ajautua kaaokseen. Hyvä vaihtoehto käytännössä olisi tolkullinen kompromissi, joka sekin olisi valtion itsensä päätettävissä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>EU:n yhteinen turvapaikkapolitiikka ei tule toimimaan</strong>. Se on yksistään johtanut meidät nykytilanteeseen, eikä se valitettavasti tule johtamaan mihinkään hyvään, vaikka siihen olisi mukava uskoa.</p><p>&nbsp;</p><p>Tietysti, kuten yleensä, poikkeukset vahvistavat säännön. Esimerkiksi Turkki-sopimus oli hyvä, mutta se johtui pääosin Saksasta. Kuvitellaanpa, että Suomella ja Venäjällä olisi kahdenvälinen salainen sopimus turvapaikanhakijoiden pitämisestä Venäjän puolella, niin sehän vasta olisi hyvä, mutta siitäkään ei olisi EU:ta kiittäminen. Turkki kiristää vastineeksi sopimuksesta EU:n veronmaksajien rahat. En lähde spekuloimaan, miten Venäjä voi Suomea kiristää löysällä turvapaikka- ja rajapolitiikallamme.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kansallinen turvapaikkapolitiikka sen sijaan toimii</strong>. Unkarin ulkoraja pitää. Samoin Bulgarian. Ilmeisesti myös Viron, vai oletteko kuulleet turvapaikanhakijoiden saapuvan Venäjältä Viroon? Koko Itä-Eurooppa tuntuu ymmärtävän rajojen merkityksen. Länsimailla on ollut vaikeampaa, mutta nekin ovat alkaneet oppia. Tanska ja Itävalta ovat toimineet esimerkillisesti.</p><p>&nbsp;</p><p>Kun Italiaan hiljattain saatiin maahanmuuttokriittinen hallitus, Välimeren meritaksibisnes koki heti kovan kolauksen, eikä turvapaikanhakijoita kuljettavaa laivaa päästetty satamaan. Espanjan sosialistit ottivat sen lopulta vastaan, mutta tämäkin oli vain poliittista näytöstä. Espanja olisi toki voinut Maltan tavoin kieltäytyä ottamasta laivaa vastaan. Huomaatteko &ndash; kansallinen turvapaikkapolitiikka toimii.</p><p>&nbsp;</p><p>Suomella ei olisi hyvän rajavalvonnan, älykkään teknologian ja suurten asevoimien maana mitään ongelmaa kieltää ja estää paperittomien henkilöiden rajanylitykset.</p><p>&nbsp;</p><p>Esittämäni ratkaisun ydin on se, että Euroopassa tulee tavalla tai toisella antaa turvapaikkapolitiikka kansallisvaltioiden käsiin.</p><p>&nbsp;</p><p>Tällaiseen ratkaisuun ei tosin päästä niin kauan kuin EU-elitistinen linja hallitsee, mutta vanhat puolueet ympäri Euroopan ovat jo alkaneet pikkuhiljaa muuttaa linjojaan. Ja vielä parempaa, uusia isänmaallisia puolueita nousee valtaan Euroopassa kuin sieniä sateella. Uuden luominen voi vaatia vanhan hajottamista. Hyvät asiat vanhasta kannattaa silti säilyttää.</p><p>&nbsp;</p><p>Tarkkaavainen lukija huomaa tässä vaiheessa, että esittämäni ratkaisu siirtolaiskriisiin on myös toimiva ratkaisu muihin EU:n ongelmiin.</p><p>&nbsp;</p><p>Euroopan kansojen ja valtioiden tulee alkaa jälleen luottaa toistensa päätöksentekoon. Sen sijaan, että tuputamme Euroopassa toisillemme asioita, joita toinen kansakunta ei tahdo, voimme antaa jokaisen valtion itse valita. Näin myös kansalaiset saisivat kansallisten parlamenttien vaaleissa äänestämällä vaikuttaa asioihinsa ilman, että kaikki tulee EU:sta määrättynä.</p><p>&nbsp;</p><p>Minä uskon vahvasti Eurooppaan ja sen kansoihin. Yhdessä pystymme rakentamaan turvallisen ja vakaan Euroopan uudelleen, tällä kertaa kestävälle pohjalle.</p> Kirjoitan tässä kirjoituksessa, mikä on Euroopan unionin turvapaikkapolitiikan luonne ja lopuksi kerron, miten maahanmuutto saadaan hallintaan Suomessa ja myös koko Euroopassa.

 

Viime aikoina on kuultu politiikoilta enemmän leukojen loksutusta turvapaikkapolitiikasta kuin pitkään aikaan. Ongelma tässä leukojen loksuttamisessa on, että suurin osa aiheesta puhuvista politiikoista on asiasta aivan ulkona.

 

Hoidin aiemmin oikeudenkäyntijuristin ammatissani sivutyönäni silloin tällöin myös ulkomaalaisasioita, joten minun tuli olla tarkkaan perillä ulkomaalaislainsäädännöstä.

 

Eduskuntaan tullessani jouduin toteamaan, että vain muutama kansanedustaja ymmärtää EU:n ja Suomen turvapaikkalainsäädäntöä.

 

Kyseessä tosin onkin poikkeuksellisen monimutkainen lainsäädäntö. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan käsittele mitään lainsäädännön yksityiskohtaa, vaan turvapaikkajärjestelmää yleisesti.

 

Nyt keskustelu maahanmuuttopolitiikassa on kääntänyt sinänsä oikeutetusti koko EU:n tilanteeseen, jossa unioni on uusimassa turvapaikkapolitiikkaansa.

 

Olen lukenut lehdistä useita artikkeleita ja kuullut puheenvuoroja siitä, että EU-mailla tulisi olla yhteinen turvapaikkapolitiikka.

 

Jokaisen olisi tärkeää huomata, että tämän väitteen lähtökohta on täysin väärä, sillä EU:lla on jo yhteinen turvapaikkapolitiikka. On ollut aina vuoden 1993 Maastrichtin sopimuksesta asti eli jo ennen kuin Suomi liittyi EU:n jäseneksi. Kuinkahan moni muuten EU-kansanäänestyksessä ymmärsi, että EU-jäsenyys voisi merkitä satojen tuhansien ulkomaalaisten miesten aktiivista asuttamista Suomeen?

 

Sittemmin EU:n turvapaikanhakijoita koskeva sääntely on vain kasvanut kasvamistaan, varsinkin vuoden 2009 Lissabonin sopimuksesta lähtien.

 

Tuskin kenellekään tulee yllätyksenä, että kun EU aloittaa jonkin alueen lainsäädännön haltuun ottamisen, niin sääntelyvirta on loputon ja byrokratia kasvaa.

 

Huomionarvoista on toki sekin, että turvapaikkajärjestelmällä on myös globaali tausta vuonna 1951 solmitulla Geneven pakolaissopimuksella.

 

Nykyisen EU-järjestelmän eli ns. "establishmentin" puolella olevat vanhat poliitikot väittävät aina, että kaikki asiat voidaan hoitaa parhaiten ylikansallisesti.

 

Se on toki selvää, että useita asioita kannattaa pyrkiä hoitamaan kansainvälisellä yhteistyöllä. Joskus on ilmeistä, että valtiot voivat yhdessä saavuttaa halutun lopputuloksen parhaiten. Useimmiten on kuitenkin ilmeistä, että tehokkain tapa hoitaa asioita on kansallisesti. Nykypäivänä puhutaan paljon globaaleista kysymyksistä, jolloin on huomattava, että siirtolaisuus tai sodat eivät ole oikeasti globaaleja kysymyksiä, vaan rajatun alueellisia kysymyksiä.

 

Länsimainen valtaeliitti on antanut sellaisille asioille kuin globaali markkinatalous ja globaali ilmastonmuutos ajattelussaan niin suuren painoarvon, että eliitti on alkanut sortua ajatukseen, että kaikki meitä koskettavat kysymykset olisivat globaaleja. Siinä missä globaali markkina vaikuttaa japanilaisen elektroniikan hintaan tai globaali ilmastonmuutos vaikuttaa jäätiköihin, ei sama ilmiö kuitenkaan päde siirtolaisuuteen eikä paikallisiin kriiseihin. Marokosta pois tahtova elintasopakolainen ei vaikuta Japaniin juuri mitenkään, sen enempää kuin jäätiköihinkään. Asioille on toki aina löydettävissä joku yhteys, mutta sitten niitä pitää jo etsimällä etsiä.

 

Syy, miksi jostain asiasta tahdotaan tehdä väkisin globaali, on se, että silloin voidaan vedota pakkoon toimia. Saadaan annettua ihmisille uskottava tekosyy ja perustelu oman ideologian mukaiselle politiikalle. Siksi valtaeliitti puhuu mielellään pakolaisongelmasta globaalina kriisinä, mutta sen sijaan useassa maassa vallitsevan nälänhädän globaaliutta se ei näe tarpeelliseksi korostaa. Uskottavilta vaikuttavat tekosyyt tuntuvat tosin muutoinkin olevan vallitsevan politiikan alalaji, sillä hallitsemattoman siirtolaisuuden sallimiselle kuullaan milloin mitäkin tekosyitä, usein puhtaasti tunteisiin vetoavia.

 

Muistatteko uutisen sen pienen pakolaispojan hukkumisesta? Kauhein mahdollinen asia, mutta miksi yksittäisen tragedian pohjalta pitäisi muokata kokonaisten kansakuntien valtiofilosofia. Kuinka moni veti tuolloin valtamedian vihjailemana sen johtopäätöksen, että nyt kaikki maailman lapset tulee päästää Suomeen?

 

"Ja tarkemmin ajatellen myös lasten vanhemmat tulee päästää Suomeen, koska eiväthän lapset voi yksin kulkea. Toisaalta, jos perheet tulevat ilman lapsia, niin emme kai heiltäkään sulje ovia. Kyllä rajat on pidettävä auki tai meistä tulee Impivaara! Suomessa ei ole ollut tapana jättää vieraita ulos paleltumaan. Suomi on rikas maa, meidän on kannettava vastuumme. Jos et kannata monikulttuurisuutta, et voi myöskään syödä pitsaa, sillä sehän on italialainen ruoka!" Jne. Jne.

 

Tällainen idiotismi on vallannut länsimaisen keskustelukentän. Toimittajat saavat hyviä otsikoita ja klikkiuutisia, sillä tunteiden varassa toimivat ihmiset pääsevät pöyristymään. Järjellä ajattelu alkaa kadota. Uutisista luetaan vain otsikot. Minä ainakin olen huolissani, että länsimaalaiset muuttuvat entistä typerämmiksi ja laiskemmiksi Internet-ajan myötä. Internet on toisaalta myös pelastus, sillä ilman Internetiä minun olisi vaikea kirjoittaa tätä kirjoitustani sinun luettavaksesi. Toivottavasti tämä kirjoitus saa sinut pohtimaan asioita.

 

Mutta palataan konkretiaan ja EU:n yhteiseen turvapaikkapolitiikkaan. EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan ongelma on ollut, että eri EU-maat noudattavat sitä epäyhtenäisesti. Jos voimassa olevaa Dublin II -asetusta muutetaan ja sitä aletaan kutsua nimellä Dublin III, niin miksi eri EU-maat alkaisivat yhtäkkiä taianomaisesti noudattaa lakeja yhtenäisesti, kun se on tähänkin asti ollut niin vaikeaa?

 

Voimassa olevan Dublin II -asetuksen mukaan aiemmassa maassa hakemuksen tehnyt turvapaikanhakija tulee palauttaa aiempaan maahan (tähän pääsääntöön on olemassa poikkeuksia, mutta en lähde niitä tässä käsittelemään). Nyt kun Saksan sisäministeri Horst Seehofer on ehdottanut käytännössä tämän olemassa olevan lain noudattamista, on Angela Merkel järkyttynyt: Saksan pitäisi suurimpana EU-maana itse noudattaa EU:n velvoittavaa lainsäädäntöä! Kyseessä oli tietysti vallitsevan establishmentin edustajien tekemä ja nuiville äänestäjille suunnattu poliittinen kesäteatteriesitys, mutta iso uutinen silti. (Jos olen väärässä ja Saksan hallitus hajoaa, niin sitten otan edellisen virkkeeni kesäteatterista takaisin. Pian nähdään, olinko tässä Saksan sisäpolitiikan analyysissa oikeassa vai väärässä.)

 

Pääasialliseksi kysymykseksi on muotoutunut joka tapauksessa se, tuleeko EU:lla olla tiukan yhtenäinen turvapaikkapolitiikka vai voiko se olla jokaisella jäsenmaalla oma.

 

Minun vastaukseni on, että jokaisella jäsenmaalla tulisi olla ehdottomasti oma turvapaikkapolitiikka. Ilman EU:ta (sen yhtenäistä turvapaikkapolitiikkaa) emme olisi edes alkuunkaan tässä jamassa, vaan meillä voisi olla Suomessa samanaikaisesti sekä kansalaisten korkea sosiaaliturva, EU:n vapaa liikkuvuus ja olematon määrä elintasosiirtolaisuutta (toisin sanoen: työperäisen maahanmuuton järjestelmä).

 

Suomi on harvoja jäsenmaita, jotka toimivat EU:ssa mallioppilaan tavoin ja noudattavat jokaista sääntöä kirjaimellisesti. Tämän vuoksi myös turvapaikanhakijoiden annettiin kulkea maahan Tornion rajanylityspaikalta vapaasti – koska EU:n lainsäädäntö edellytti meiltä sitä. Ne harvat maahanmuuttokriittiset kokoomuslaiset ja keskustalaiset poliitikot, joita tiedän, ovat myös yleensä vetoamassa tekosyynään EU:n meitä sitovaan lainsäädäntöön. Heidän ratkaisunsa siirtolaiskriisiin on yleensä siksi EU:n lainsäädännön muuttaminen. Älkää ymmärtäkö nyt väärin, minulla ei ole tietenkään mitään sitä vastaan, että EU-lainsäädäntöä muutetaan turvapaikanhakuun nuivemmin suhtautuvaksi. Tämähän olisi kaikin tavoin suotavaa. Ongelma on siinä, että kaikki jäsenmaat eivät noudata EU:n lainsäädäntöä pilkuntarkasti nytkään. Miksi Suomi noudattaa? Olemme valitettavasti Pohjolan Hölmölä. Turvapaikanhakijoiden vastaanotto on erilainen kaikissa EU:n maissa ja useimmat muut jäsenmaat ovat jo aikoja sitten asettaneet suurissa kysymyksissä kansallisen etunsa etusijalle. Iso-Britannia ja Tanska ottivat poikkeukset EU:n yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan, eivätkä noudata sitä. Näin Suomenkin olisi tullut toimia ja voi varmasti toimia yhä, jos vain niin tahdomme.

 

Kansainväliset ja EU:n sopimukset ovat uudelleenneuvoteltavissa. Kaikki Suomea sitovat sopimukset kannattaisi neuvotella kansallisen edun mukaisiksi.

 

Monet pitävät varmasti kansainvälisten sopimusten uudelleenneuvottelua Suomen osalta haihatteluna ja toiveajatteluna.

 

Toteankin siksi vaihtoehtoisesti, että realistinen ja hyvä EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan suunta olisi sellainen, jossa se avoimesti tunnustaisi, että jokainen maa saa hoitaa turvapaikkapolitiikkansa kansallisesti. Tämä ratkaisisi käytännössä Eurooppaa kollektiivisesti koskevan siirtolaiskriisin yhdessä yössä. Maat voisivat sen jälkeen itse päättää, estävätkö rajoilla paperittomien maahanpääsyn kokonaan tai käsitelläänkö hakemus vaikka heti rajalla.

 

Vastaavasti toki maat voisivat halutessaan päättää avata rajansa vaikka täysin eli käytännössä sulautua lähimpään suurempaan maahan tai ajautua kaaokseen. Hyvä vaihtoehto käytännössä olisi tolkullinen kompromissi, joka sekin olisi valtion itsensä päätettävissä.

 

EU:n yhteinen turvapaikkapolitiikka ei tule toimimaan. Se on yksistään johtanut meidät nykytilanteeseen, eikä se valitettavasti tule johtamaan mihinkään hyvään, vaikka siihen olisi mukava uskoa.

 

Tietysti, kuten yleensä, poikkeukset vahvistavat säännön. Esimerkiksi Turkki-sopimus oli hyvä, mutta se johtui pääosin Saksasta. Kuvitellaanpa, että Suomella ja Venäjällä olisi kahdenvälinen salainen sopimus turvapaikanhakijoiden pitämisestä Venäjän puolella, niin sehän vasta olisi hyvä, mutta siitäkään ei olisi EU:ta kiittäminen. Turkki kiristää vastineeksi sopimuksesta EU:n veronmaksajien rahat. En lähde spekuloimaan, miten Venäjä voi Suomea kiristää löysällä turvapaikka- ja rajapolitiikallamme.

 

Kansallinen turvapaikkapolitiikka sen sijaan toimii. Unkarin ulkoraja pitää. Samoin Bulgarian. Ilmeisesti myös Viron, vai oletteko kuulleet turvapaikanhakijoiden saapuvan Venäjältä Viroon? Koko Itä-Eurooppa tuntuu ymmärtävän rajojen merkityksen. Länsimailla on ollut vaikeampaa, mutta nekin ovat alkaneet oppia. Tanska ja Itävalta ovat toimineet esimerkillisesti.

 

Kun Italiaan hiljattain saatiin maahanmuuttokriittinen hallitus, Välimeren meritaksibisnes koki heti kovan kolauksen, eikä turvapaikanhakijoita kuljettavaa laivaa päästetty satamaan. Espanjan sosialistit ottivat sen lopulta vastaan, mutta tämäkin oli vain poliittista näytöstä. Espanja olisi toki voinut Maltan tavoin kieltäytyä ottamasta laivaa vastaan. Huomaatteko – kansallinen turvapaikkapolitiikka toimii.

 

Suomella ei olisi hyvän rajavalvonnan, älykkään teknologian ja suurten asevoimien maana mitään ongelmaa kieltää ja estää paperittomien henkilöiden rajanylitykset.

 

Esittämäni ratkaisun ydin on se, että Euroopassa tulee tavalla tai toisella antaa turvapaikkapolitiikka kansallisvaltioiden käsiin.

 

Tällaiseen ratkaisuun ei tosin päästä niin kauan kuin EU-elitistinen linja hallitsee, mutta vanhat puolueet ympäri Euroopan ovat jo alkaneet pikkuhiljaa muuttaa linjojaan. Ja vielä parempaa, uusia isänmaallisia puolueita nousee valtaan Euroopassa kuin sieniä sateella. Uuden luominen voi vaatia vanhan hajottamista. Hyvät asiat vanhasta kannattaa silti säilyttää.

 

Tarkkaavainen lukija huomaa tässä vaiheessa, että esittämäni ratkaisu siirtolaiskriisiin on myös toimiva ratkaisu muihin EU:n ongelmiin.

 

Euroopan kansojen ja valtioiden tulee alkaa jälleen luottaa toistensa päätöksentekoon. Sen sijaan, että tuputamme Euroopassa toisillemme asioita, joita toinen kansakunta ei tahdo, voimme antaa jokaisen valtion itse valita. Näin myös kansalaiset saisivat kansallisten parlamenttien vaaleissa äänestämällä vaikuttaa asioihinsa ilman, että kaikki tulee EU:sta määrättynä.

 

Minä uskon vahvasti Eurooppaan ja sen kansoihin. Yhdessä pystymme rakentamaan turvallisen ja vakaan Euroopan uudelleen, tällä kertaa kestävälle pohjalle.

]]>
42 http://villetavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257227-ratkaisu-siirtolaiskriisiin#comments Kotimaa Euroopan pakolais- ja siirtolaiskriisi Euroopan unioni Kansallinen ajattelutapa Siirtolaiskriisi Thu, 21 Jun 2018 05:55:44 +0000 Ville Tavio http://villetavio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257227-ratkaisu-siirtolaiskriisiin
Kansallismielisyys ja uudet vaaran vuodet http://vinkuukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224782-kansallismielisyys-ja-uudet-vaaran-vuodet <p>&nbsp;</p><p><em>Kirjoitus syntyi kolmen erilaisen maailmankuvan omaavan patriootin iltanuotiolla ja sosiaalisessa mediassa käymien keskustelujen pohjalta.</em></p><p>&nbsp;</p><p>Nykyajan öyhöttäjät eivät sovi kansallismielisyyteen sellaisena kuin sen käsitän. Kansallismielisyys oli eurooppalainen hegeliläiseen ajatteluun pohjautunut valtavirta, joka synnytti Suomen kansakuntana ja loi suomenkielisen sivistyksen ja uuden kulttuurin, koulut, kirjastot, teatterin, kunnollisen kirjakielen. Sitä ajoivat ruotsinkieliset, kuten Snellman, Runeberg, Nervander, Collan ja aikansa paras työrukkanen, joka oli suomenkielinen Elias Lönnrot. He olivat kansallismielisiä, tai sanotaanko kansallisromantikkoja.</p><p>Tynkkynen ja Hirvisaari eivät mahdu samaan kuvaan rauhantahtoisen konttiukon, Lönnrotin, kanssa. Lönnrot teki kansakuntaa kynällä ja vierasti riiteleviä ihmisiä. Tynkkynen mahtui kyllä samaan kuvaan nyrkkiä heiluttavan nutipään kanssa.</p><p>Sodanjälkeisenä aikana kansallisuusajattelu oli epämuodikasta. Se koettiin jotenkin häpeällisenä, koska sosialismi oli internationaalisuutta. Se oli varsin erikoista kansainvälisyyttä, silloinkin.</p><p>Lönnrotin aikalaiset eivät olleet varsinaisia nationalisteja. Nyt Euroopassa ei ole nousussa uusi romantiikan aikakausi, vaan globalisaatioloukusta ja vallan etääntymisestä ponnistava nationalismin aikakausi. Se nousee vääjäämättä, ellei sitä torjuta. Helpoin tapa estää se on ottaa kansallismielisyys jossain määrin takaisin eurointernationalismin oheen vakavasti otettavissa puolueissa. Silloin kansallismielinen löytää vertaisryhmän ilman, että tarvitsee sulkea pois näkymää EU:n kehittämisestä ja Suomen kuulumisesta läntiseen arvoyhteisöön. Päinvastoin, nämä arvot miltei alkoivat Lönnrotista, jonka&nbsp;<em>Kalevala</em>&nbsp;julkaistiin nopeasti ranskaksi ja sitä luettiin miltei tuoreeltaan Sorbonnen yliopistossa. Suomi sivistyskielenä taas on yksi Euroopan unionin virallisista kielistä.</p><p>Miksi meuhkaajista ylipäänsä käytetään nimitystä &rdquo;kansallismielinen&rdquo;, kun oikea sana olisi nationalistihäirikkö? Miten heidän toimiaan ja ihmisvihaansa voi verrata esimerkiksi nuoreen säveltäjään, joka loi koskettavan sävelrunon Suomelle ja suomalaisuudelle vuonna 1899, heti kun Nikolai II oli aloittanut ensimmäisen sortokauden?</p><p>Sibelius loi orkesterisarjan (Historiallisia kuvia) viimeiseen osaan&nbsp;<em>toivon</em>. Nykyisillä &rdquo;kansallismielisillä&rdquo; näkyy päällimmäisenä tappiomieliala ja raivokas katkeruus. He ovat väärän lipun alla, tahallisesti tai tahtomattaan.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Rauhattomuutta ja pelkoja syötetään</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Tappiomielialaa ja rauhattomuutta pyritään saamaan aikaan erityisesti kansan maahanmuuttokriittisessä osassa. Juuri siihen kohtaan tulee vahvaa syöttöä vielä pitkään. Kokeillaan kaikin keinoin, olisiko siinä heikoin lenkki suomalaisessa tahtojen kirjossa. Näin ei tarvitsisi olla, sillä itsenäisyysajattelijoilla voisi olla parempaakin tarjottavaa. 1970-luvulla oli vahva sovjetisointi, jota kansallismieliset vastustivat. Halosen valtakunnassa alkoi syvenevä monikulttuuristaminen, jota kansallismieliset vastustivat. Länsi-integraation äänekkäämpi kritiikki on alkanut voimakkaimmin vasta euron aiheuttaman panttivankitilanteen myötä ja kiihtynyt pakolaisongelman vuoksi. Euroopan pakolaisongelman kintereillä propagandistit ovat löytäneet tilaisuutensa ja yrittävät suoranaista triplapetosta. Kaikki yritykset muuttaa ajatteluamme tosin menivät ennen ja menevät nytkin reisille tämän itsepäisen kansan osalta, jos vain sen sisu on tallella. Ei makkaran hyvä keskikohta ala lukea mitään marginaalimatskua tai ala imeä kenenkään kuplasta. Tosiuskovainen tietysti epäilee kaikkia &rdquo;tolkun ihmisiä&rdquo; (jopa aiheellisesti) riittävän utopian puutteesta.&nbsp;</p><p>Voiko kansallismielisyys olla missään määrin voimavara itsenäiselle ajattelulle ja länteen kuuluvalle Suomelle, jolla on järki päässä? Kansalaisen osa suhteessa työhön ei nimittäin muutu paremmaksi tulevaisuudessa. Perinteisiä töitä on entistä vähemmän. Sitten etsitään vielä kuumeisemmin &quot;syyllisiä&quot;, ja joku pyrkii sen syyllisen osoittamaan. Olemme vasta alkuerissä, ja mahdollisesti turvallisuuspoliittinen asemamme heikkenee samanaikaisesti.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Vaaran vuodet alkavat</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Jos Suomi yhteiskuntana ajetaan seinään, kaikki sata vuotta rakennettu katoaa tuuleen. Tämä voi olla jonkin tahon intressi. Emme kykene pysymään vakaana tällä menolla. Syvimmin pettyneille ei ole juuri &nbsp;vipuvartta tarjolla lähteä hakemaan ratkaisua yhdessä muiden kanssa. Jos ainoaksi suomalaisia koossapitäväksi voimaksi jää Venäjän pelko, niin ollaan pahasti luiskassa. Jos sisäpolitiikkaan ei löydetä oikeita ratkaisuja, jää jäljelle järjestysvallan ja valvonnan luja kasvattaminen. Kukaan ei uskalla sanoa tätä kannattavansa, mutta sitä kohti mennään. Tästä on yhä enemmän merkkejä. Perusteluiksi kerrotaan ulkoinen uhka. Mutta kuka kulloinkin määrittää, kenen digitaalinen laitteisto on väärällä asialla? Nyt on nyt, mutta mitä seuraavaksi?</p><p>Sosiaaliset mediat ovat korvanneet lööpit todellisuuslähteinä.&nbsp;<em>Maailman kaikki lapset räjähtelevät kappaleiksi</em>&nbsp;(Aleppo). <em>Mamut</em>&nbsp;<em>raiskaa ja ryöstää, miksei poliisi tee mitään&nbsp;</em>(akuutit ongelmat).&nbsp;<em>Kyttäsiat ampuu kaikkea mikä liikkuu</em>&nbsp;(pari aseellista voimankäyttötapausta).&nbsp;<em>Kauhea lama ja hirveä hallitus</em>&nbsp;(samalla ajetaan uusilla Skoda Octavioilla ja hallitus yrittää tehdä työtään vaikeassa taloustilanteessa).&nbsp;</p><p>Koko itsenäisyytemme aikana meillä tuskin on ollut tällaista elintasoa, ei pienemmänkään työttömyyden aikana. Muistan vielä 1970-luvun synkät ajat, jolloin &quot;vesi oli mustaa kuin aikakin&quot;. Ei tästä ole sanan sijaa.</p><p>Suomalaisilla on uskomattoman paljon hävittävää. Asioiden puolesta pitää kantaa vastuuta ja toimia, olipa kyse sitten aseellisesta maanpuolustuksesta tai mistä muusta tahansa asiasta. Korjattavat asiat pitää tehdä tutuiksi niille, jotka päättävät. Siis oikeassa maailmassa. Demokratianvastainen lietsominen ei edusta mitään. On kuitenkin järjetöntä kysyä, mikä niitä ihmisiä nyt harmittaa. Kysyjä ei silloin ole pitänyt silmiä auki lainkaan, vaan on keskittynyt vastustamaan ilmiöitä sinänsä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Tappio, usko ja vahvistusharha</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Ihmiset ovat, mitä syövät. Tässä tapauksessa sitä, millä itsensä kyllästävät. Uskonto on joukkoliike, ja Suomi-vastainen (paradoksaalisesti kansallismielisenä itseään pitävä) tappiomielialaporukka ei lue kuin omaa näkemystään ja joukkoliikkeessä on aina psykologinen vahvistusharha, toisin sanoen kaikki vastatodistelu vain pönkittää harhaa. Siksi keskustelu on mahdotonta. Uskovaisille ei todistella mitään.</p><p>Globalisaatiota vastustavat maailmanpolitiikassa ne, jotka hävisivät kisassa. Taloudellispoliittisessa kisassa idea Euraasian unionista sortui Maidanilla, ja Venäjä lähti Ukrainaan rosvoretkelle. Ei se jalouttaan vastusta Wall Streetin mahtia ja &rdquo;uutta maailmanjärjestystä&rdquo;, vaan etsii voimakeinoin omaa etuaan. Euraasia on yksinkertaisesti alakynnessä. Samaan aikaan kotimaassamme globalisaatiossa hävisivät ne, joille maapalloistuminen ei tarjoa kuin työttömyyttä ja pieneneviä etuja. Voittajat ovat töissä ja ajavat uusilla autoilla, heillä on veneet, mökit ja kannustimet. Heidän on vaikea ymmärtää EU-kriittisiä. He ovat a-luokan kansalaisia.</p><p>Tuloeroilla on kasvava vaikutus yhteiskuntaamme. Vuonna 1918 osa kansaa eli käytännössä maaorjuudessa, ja nouseva sosialismi tarjosi tälle kansanosalle suuren toivon. Onko nykyisin teknistä pankkiorjuutta tai erilaista elämisen vaikeutta ja vankeutta? Onko harvojen taloudellista riippumattomuutta? On.</p><p>Meillä on talouskytkyjä itään ja länteen, ja kauppasodan ollessa käynnissä olemme siinäkin reunamaana. Virallinen suu on EU:n, koska siihen kuulumme. Porukka on yläportaisiin asti sekaisin, ja Pyhäjoelle tehdään Iisakin kirkkoa.</p><p>Globalisaatio on siis kielteisiltä vaikutuksiltaan sama yksilöille ja myös liittoumille, jotka eivät ole samoissa vapaakauppasopimuksissa. Turpiinsa saanut kansallinen yksilö on euraasialaiselle lobbaukselle alttiimpi. Olen lukenut tappiomielialakommentteja, kuten &quot;Suomi oli joskus puolustamisen arvoinen, ei enää...&quot; Sosiaalisessa mediassa näkyy hyökkäyksiä kaikkien instituutioiden ja yhteiskunnan tukipylväiden kimppuun. Yleisradio, poliisi, eduskunta, hallitus, aviisit HS etunenässä, kaikki nämä saavat osansa raivosta.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Ratkaisua etsimään</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Jokaisen puolueen olisi otettava suomalaisuus kansainvälisyyden rinnalle ohjelmaansa. Muuten ne tuomitaan vielä väkevästi tulevien sukupolvien toimesta.</p><p>Maassa on joskus ollut satatuhatta venäläistä sotilasta ja santarmia, ja Suomessa ollut huutolaisia, loiseläjiä ja nälkää. Ja sieltä on noustu kansakuntien joukkoon, juuri kansallismielisten ansiosta. Ettei vain ole niin, että meillä on vähän liiankin pehmeää tuo elämä?</p><p>Sovjetisoinnin synonyymi saattaa jopa olla globalismi ja jotkut yhteiseksi määrätyt eetokset. Mikä takaa sen, ettei nuoriso 30 vuoden kuluttua korota tämän päivän kansallismielisyyttä uuteen arvoon? Sovjetisointi torjuttiin. Ei se helppoa ollut, mutta se torjuttiin. Pitäisikö globalisaation karheimmat asiat pystyä torjumaan? Nyt on huomattava, että siihen tarvitaan koulutettuja ja sivistyneitä ihmisiä, ei mitään kadun nutipäitä.</p><p>Kenen tehtävä on sanoa ei, kun poliittisia lapatossuja viedään kuin litran mittaa ja sanoa kyllä, kun käteen jää jo muutakin kuin lasku? Mitä taas siirtolaispolitiikkaan tulee, maailmanpelastamisagendaa konkreettisesti toteuttavat tietävät, että se mahdollistuu vain, kun tekijän menestymisen edellytykset ovat olemassa. Ei toista venettä voi pitkään hinata vuotavalla ruuhella. Yhteiskunta on pidettävä kasassa, ja siitä on hyötyä myös muille kuin itselle. Niin se luonnossakin menee.</p><p>Konsensusta ei kannata kirota. Konsensus Suomessa syntyi talvisodan aikana. Sitä ennen sellaisesta ei tiedetty. Tämän ammattiliitot itse välillä unohtavat.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Kirjoitus syntyi kolmen erilaisen maailmankuvan omaavan patriootin iltanuotiolla ja sosiaalisessa mediassa käymien keskustelujen pohjalta.

 

Nykyajan öyhöttäjät eivät sovi kansallismielisyyteen sellaisena kuin sen käsitän. Kansallismielisyys oli eurooppalainen hegeliläiseen ajatteluun pohjautunut valtavirta, joka synnytti Suomen kansakuntana ja loi suomenkielisen sivistyksen ja uuden kulttuurin, koulut, kirjastot, teatterin, kunnollisen kirjakielen. Sitä ajoivat ruotsinkieliset, kuten Snellman, Runeberg, Nervander, Collan ja aikansa paras työrukkanen, joka oli suomenkielinen Elias Lönnrot. He olivat kansallismielisiä, tai sanotaanko kansallisromantikkoja.

Tynkkynen ja Hirvisaari eivät mahdu samaan kuvaan rauhantahtoisen konttiukon, Lönnrotin, kanssa. Lönnrot teki kansakuntaa kynällä ja vierasti riiteleviä ihmisiä. Tynkkynen mahtui kyllä samaan kuvaan nyrkkiä heiluttavan nutipään kanssa.

Sodanjälkeisenä aikana kansallisuusajattelu oli epämuodikasta. Se koettiin jotenkin häpeällisenä, koska sosialismi oli internationaalisuutta. Se oli varsin erikoista kansainvälisyyttä, silloinkin.

Lönnrotin aikalaiset eivät olleet varsinaisia nationalisteja. Nyt Euroopassa ei ole nousussa uusi romantiikan aikakausi, vaan globalisaatioloukusta ja vallan etääntymisestä ponnistava nationalismin aikakausi. Se nousee vääjäämättä, ellei sitä torjuta. Helpoin tapa estää se on ottaa kansallismielisyys jossain määrin takaisin eurointernationalismin oheen vakavasti otettavissa puolueissa. Silloin kansallismielinen löytää vertaisryhmän ilman, että tarvitsee sulkea pois näkymää EU:n kehittämisestä ja Suomen kuulumisesta läntiseen arvoyhteisöön. Päinvastoin, nämä arvot miltei alkoivat Lönnrotista, jonka Kalevala julkaistiin nopeasti ranskaksi ja sitä luettiin miltei tuoreeltaan Sorbonnen yliopistossa. Suomi sivistyskielenä taas on yksi Euroopan unionin virallisista kielistä.

Miksi meuhkaajista ylipäänsä käytetään nimitystä ”kansallismielinen”, kun oikea sana olisi nationalistihäirikkö? Miten heidän toimiaan ja ihmisvihaansa voi verrata esimerkiksi nuoreen säveltäjään, joka loi koskettavan sävelrunon Suomelle ja suomalaisuudelle vuonna 1899, heti kun Nikolai II oli aloittanut ensimmäisen sortokauden?

Sibelius loi orkesterisarjan (Historiallisia kuvia) viimeiseen osaan toivon. Nykyisillä ”kansallismielisillä” näkyy päällimmäisenä tappiomieliala ja raivokas katkeruus. He ovat väärän lipun alla, tahallisesti tai tahtomattaan.

 

Rauhattomuutta ja pelkoja syötetään

 

Tappiomielialaa ja rauhattomuutta pyritään saamaan aikaan erityisesti kansan maahanmuuttokriittisessä osassa. Juuri siihen kohtaan tulee vahvaa syöttöä vielä pitkään. Kokeillaan kaikin keinoin, olisiko siinä heikoin lenkki suomalaisessa tahtojen kirjossa. Näin ei tarvitsisi olla, sillä itsenäisyysajattelijoilla voisi olla parempaakin tarjottavaa. 1970-luvulla oli vahva sovjetisointi, jota kansallismieliset vastustivat. Halosen valtakunnassa alkoi syvenevä monikulttuuristaminen, jota kansallismieliset vastustivat. Länsi-integraation äänekkäämpi kritiikki on alkanut voimakkaimmin vasta euron aiheuttaman panttivankitilanteen myötä ja kiihtynyt pakolaisongelman vuoksi. Euroopan pakolaisongelman kintereillä propagandistit ovat löytäneet tilaisuutensa ja yrittävät suoranaista triplapetosta. Kaikki yritykset muuttaa ajatteluamme tosin menivät ennen ja menevät nytkin reisille tämän itsepäisen kansan osalta, jos vain sen sisu on tallella. Ei makkaran hyvä keskikohta ala lukea mitään marginaalimatskua tai ala imeä kenenkään kuplasta. Tosiuskovainen tietysti epäilee kaikkia ”tolkun ihmisiä” (jopa aiheellisesti) riittävän utopian puutteesta. 

Voiko kansallismielisyys olla missään määrin voimavara itsenäiselle ajattelulle ja länteen kuuluvalle Suomelle, jolla on järki päässä? Kansalaisen osa suhteessa työhön ei nimittäin muutu paremmaksi tulevaisuudessa. Perinteisiä töitä on entistä vähemmän. Sitten etsitään vielä kuumeisemmin "syyllisiä", ja joku pyrkii sen syyllisen osoittamaan. Olemme vasta alkuerissä, ja mahdollisesti turvallisuuspoliittinen asemamme heikkenee samanaikaisesti. 

 

Vaaran vuodet alkavat

 

Jos Suomi yhteiskuntana ajetaan seinään, kaikki sata vuotta rakennettu katoaa tuuleen. Tämä voi olla jonkin tahon intressi. Emme kykene pysymään vakaana tällä menolla. Syvimmin pettyneille ei ole juuri  vipuvartta tarjolla lähteä hakemaan ratkaisua yhdessä muiden kanssa. Jos ainoaksi suomalaisia koossapitäväksi voimaksi jää Venäjän pelko, niin ollaan pahasti luiskassa. Jos sisäpolitiikkaan ei löydetä oikeita ratkaisuja, jää jäljelle järjestysvallan ja valvonnan luja kasvattaminen. Kukaan ei uskalla sanoa tätä kannattavansa, mutta sitä kohti mennään. Tästä on yhä enemmän merkkejä. Perusteluiksi kerrotaan ulkoinen uhka. Mutta kuka kulloinkin määrittää, kenen digitaalinen laitteisto on väärällä asialla? Nyt on nyt, mutta mitä seuraavaksi?

Sosiaaliset mediat ovat korvanneet lööpit todellisuuslähteinä. Maailman kaikki lapset räjähtelevät kappaleiksi (Aleppo). Mamut raiskaa ja ryöstää, miksei poliisi tee mitään (akuutit ongelmat). Kyttäsiat ampuu kaikkea mikä liikkuu (pari aseellista voimankäyttötapausta). Kauhea lama ja hirveä hallitus (samalla ajetaan uusilla Skoda Octavioilla ja hallitus yrittää tehdä työtään vaikeassa taloustilanteessa). 

Koko itsenäisyytemme aikana meillä tuskin on ollut tällaista elintasoa, ei pienemmänkään työttömyyden aikana. Muistan vielä 1970-luvun synkät ajat, jolloin "vesi oli mustaa kuin aikakin". Ei tästä ole sanan sijaa.

Suomalaisilla on uskomattoman paljon hävittävää. Asioiden puolesta pitää kantaa vastuuta ja toimia, olipa kyse sitten aseellisesta maanpuolustuksesta tai mistä muusta tahansa asiasta. Korjattavat asiat pitää tehdä tutuiksi niille, jotka päättävät. Siis oikeassa maailmassa. Demokratianvastainen lietsominen ei edusta mitään. On kuitenkin järjetöntä kysyä, mikä niitä ihmisiä nyt harmittaa. Kysyjä ei silloin ole pitänyt silmiä auki lainkaan, vaan on keskittynyt vastustamaan ilmiöitä sinänsä.

 

Tappio, usko ja vahvistusharha

 

Ihmiset ovat, mitä syövät. Tässä tapauksessa sitä, millä itsensä kyllästävät. Uskonto on joukkoliike, ja Suomi-vastainen (paradoksaalisesti kansallismielisenä itseään pitävä) tappiomielialaporukka ei lue kuin omaa näkemystään ja joukkoliikkeessä on aina psykologinen vahvistusharha, toisin sanoen kaikki vastatodistelu vain pönkittää harhaa. Siksi keskustelu on mahdotonta. Uskovaisille ei todistella mitään.

Globalisaatiota vastustavat maailmanpolitiikassa ne, jotka hävisivät kisassa. Taloudellispoliittisessa kisassa idea Euraasian unionista sortui Maidanilla, ja Venäjä lähti Ukrainaan rosvoretkelle. Ei se jalouttaan vastusta Wall Streetin mahtia ja ”uutta maailmanjärjestystä”, vaan etsii voimakeinoin omaa etuaan. Euraasia on yksinkertaisesti alakynnessä. Samaan aikaan kotimaassamme globalisaatiossa hävisivät ne, joille maapalloistuminen ei tarjoa kuin työttömyyttä ja pieneneviä etuja. Voittajat ovat töissä ja ajavat uusilla autoilla, heillä on veneet, mökit ja kannustimet. Heidän on vaikea ymmärtää EU-kriittisiä. He ovat a-luokan kansalaisia.

Tuloeroilla on kasvava vaikutus yhteiskuntaamme. Vuonna 1918 osa kansaa eli käytännössä maaorjuudessa, ja nouseva sosialismi tarjosi tälle kansanosalle suuren toivon. Onko nykyisin teknistä pankkiorjuutta tai erilaista elämisen vaikeutta ja vankeutta? Onko harvojen taloudellista riippumattomuutta? On.

Meillä on talouskytkyjä itään ja länteen, ja kauppasodan ollessa käynnissä olemme siinäkin reunamaana. Virallinen suu on EU:n, koska siihen kuulumme. Porukka on yläportaisiin asti sekaisin, ja Pyhäjoelle tehdään Iisakin kirkkoa.

Globalisaatio on siis kielteisiltä vaikutuksiltaan sama yksilöille ja myös liittoumille, jotka eivät ole samoissa vapaakauppasopimuksissa. Turpiinsa saanut kansallinen yksilö on euraasialaiselle lobbaukselle alttiimpi. Olen lukenut tappiomielialakommentteja, kuten "Suomi oli joskus puolustamisen arvoinen, ei enää..." Sosiaalisessa mediassa näkyy hyökkäyksiä kaikkien instituutioiden ja yhteiskunnan tukipylväiden kimppuun. Yleisradio, poliisi, eduskunta, hallitus, aviisit HS etunenässä, kaikki nämä saavat osansa raivosta.

 

Ratkaisua etsimään

 

Jokaisen puolueen olisi otettava suomalaisuus kansainvälisyyden rinnalle ohjelmaansa. Muuten ne tuomitaan vielä väkevästi tulevien sukupolvien toimesta.

Maassa on joskus ollut satatuhatta venäläistä sotilasta ja santarmia, ja Suomessa ollut huutolaisia, loiseläjiä ja nälkää. Ja sieltä on noustu kansakuntien joukkoon, juuri kansallismielisten ansiosta. Ettei vain ole niin, että meillä on vähän liiankin pehmeää tuo elämä?

Sovjetisoinnin synonyymi saattaa jopa olla globalismi ja jotkut yhteiseksi määrätyt eetokset. Mikä takaa sen, ettei nuoriso 30 vuoden kuluttua korota tämän päivän kansallismielisyyttä uuteen arvoon? Sovjetisointi torjuttiin. Ei se helppoa ollut, mutta se torjuttiin. Pitäisikö globalisaation karheimmat asiat pystyä torjumaan? Nyt on huomattava, että siihen tarvitaan koulutettuja ja sivistyneitä ihmisiä, ei mitään kadun nutipäitä.

Kenen tehtävä on sanoa ei, kun poliittisia lapatossuja viedään kuin litran mittaa ja sanoa kyllä, kun käteen jää jo muutakin kuin lasku? Mitä taas siirtolaispolitiikkaan tulee, maailmanpelastamisagendaa konkreettisesti toteuttavat tietävät, että se mahdollistuu vain, kun tekijän menestymisen edellytykset ovat olemassa. Ei toista venettä voi pitkään hinata vuotavalla ruuhella. Yhteiskunta on pidettävä kasassa, ja siitä on hyötyä myös muille kuin itselle. Niin se luonnossakin menee.

Konsensusta ei kannata kirota. Konsensus Suomessa syntyi talvisodan aikana. Sitä ennen sellaisesta ei tiedetty. Tämän ammattiliitot itse välillä unohtavat.

]]>
0 http://vinkuukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224782-kansallismielisyys-ja-uudet-vaaran-vuodet#comments Ajankohtaista turvallisuuspolitiikasta Kansallinen ajattelutapa Fri, 21 Oct 2016 12:11:12 +0000 Väinö Kuukka http://vinkuukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224782-kansallismielisyys-ja-uudet-vaaran-vuodet
Poliittinen korruptio - suomalaisen yhteiskunnan mätäpaise! http://mirjamiparant.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173513-poliittinen-korruptio-suomalaisen-yhteiskunnan-matapaise <p>Kelan juristituomari tunnistaa, miten opiskelijat olivat hyväksikäyttäneet opintotukiaan. Tiennanneet kuin herhiläiset ja jättäneet ilmoittamatta. Senkin huijarit. Perintäkirjeet - jee, perintään koko paska joukkio!</p><p>Todellisuus paljasti, että väärässä olivat.</p><p>Voihan helvatiitin helvetti, eläkeläisetkin ovat käyneet palkkatöissä ja jättäneet ilmoittamatta sivutulonsa. Kela on aina hereillä, mutta nyt huijarit kehiin!</p><p>Kansaneläkelaitoksessa (KELA) johtajana toimiva, huolentäyttämä, hyvinvoiva, entinen keskustapuolueen kansanedustaja, nykyisin&nbsp;korkeasti palkattu &nbsp;Liisa Hyssälä, laskee vuosia, milloin pääsisi eläkkeelle.</p><p>Eläkehän on hänelle moninkertainen, verrattuna vaikkapa huipputieteentekijän palkkaan.</p><p>Kerran tai pari kansanedustajaksi päässyttä palkitaan korkealla eläkkeellä - kansahan sen maksaa, että siitä vaan!</p><p>Korruptioioista puhumattakaan!</p><p>Suomalaiseen yhteiskuntaan on pesiytynyt ns. poliittinen korruptio, jonka kyseenalaistaminen on ollut hankalaa syystä, että liian moni &#39;hyvää saanut&#39; ei ole valmis/saa/ onnistu/halua ilmiantaa.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kelan juristituomari tunnistaa, miten opiskelijat olivat hyväksikäyttäneet opintotukiaan. Tiennanneet kuin herhiläiset ja jättäneet ilmoittamatta. Senkin huijarit. Perintäkirjeet - jee, perintään koko paska joukkio!

Todellisuus paljasti, että väärässä olivat.

Voihan helvatiitin helvetti, eläkeläisetkin ovat käyneet palkkatöissä ja jättäneet ilmoittamatta sivutulonsa. Kela on aina hereillä, mutta nyt huijarit kehiin!

Kansaneläkelaitoksessa (KELA) johtajana toimiva, huolentäyttämä, hyvinvoiva, entinen keskustapuolueen kansanedustaja, nykyisin korkeasti palkattu  Liisa Hyssälä, laskee vuosia, milloin pääsisi eläkkeelle.

Eläkehän on hänelle moninkertainen, verrattuna vaikkapa huipputieteentekijän palkkaan.

Kerran tai pari kansanedustajaksi päässyttä palkitaan korkealla eläkkeellä - kansahan sen maksaa, että siitä vaan!

Korruptioioista puhumattakaan!

Suomalaiseen yhteiskuntaan on pesiytynyt ns. poliittinen korruptio, jonka kyseenalaistaminen on ollut hankalaa syystä, että liian moni 'hyvää saanut' ei ole valmis/saa/ onnistu/halua ilmiantaa.

 

 

 

 

 

]]>
4 http://mirjamiparant.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173513-poliittinen-korruptio-suomalaisen-yhteiskunnan-matapaise#comments Arvot Kansallinen ajattelutapa Mahdollisuudet Mieli Sat, 09 Aug 2014 17:12:30 +0000 Mirjami Parant http://mirjamiparant.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173513-poliittinen-korruptio-suomalaisen-yhteiskunnan-matapaise